Pariisin leiri

Terveiset täältä kulinaristien kaupungista Pariisista.  Osallistun Grand Slamin jälkeen järjestettävälle leirille, jossa populaa taas riittää. Ranskalaiset ovat täysin judohullua kansaa, ja he kahmivat monet mitalit viikonlopun kisasta. Viime vuonna pääsin ottelemaan ranskalaista vastaan, ja oli se kyllä kokemus marssia tatamille, kun palttiaralla 12 000 tuhatta ihmistä tuijottaa ottelua hallissa ja huutavat vastustajan nimeä. Toki yleisö kunnioittaa kaikkia kilpailijoita, mutta omien puolia pidetään aina. Kuinpa Suomessakin tajuttaisiin enemmän hyvän päälle ja judokulttuuri kasvaisi.

Tänä vuonna leiri oli kisapaikalla Bercyllä, kun Judoinstituutti on jälleen remontissa. Pariisia tuntemattomille Bercy on valtava, osin maanalle tehty areena, niin kuin Hartwall-areena, mutta isompi.  Suomalaista judokaa nauraa ja huvittaa ajatus, että meillä olisi kisa tai leiri Hartwallilla, ei tule tapahtumaan.

Pariisilaiset ottavat turvallisuuden vakavasti, jonka vuoksi meillä on lentokenttämäinen turvatarkastus leiripaikalle kömpiessämme. Meidän pitää kävellä samojen piippiporttien läpi kuin kentällä, näyttää leiripassi, sekä avata joka kerta laukkumme tarkistettavaksi.

Ensimmäinen päivä meni taas hieman kansainväliseen ottelutempoon mukautuessa. Lupasin itselleni jälleen olla Suomen treeneissä tylympi, kun useasti olen liian kiltti ja mukaudun heikomman/laiskemman tahtiin.  Muuten leiri meni nappiin ja sain tehtyä heittosuorituksia hyvistäkin kavereista.  Mukava huomata, että joka leiri mennään kohisten eteenpäin.  Uusi vammoja ei tullut, ja vanhoista vaivoista vihoitteli vain kramppaava niska. Se saa onneksi ensiapuna lämmittävää geeliä ja leirin päätyttyä hieronnan.

Viime vuonna Pariisin reissulla oli myös suurempi merkitys itselleni. Elämässäni oli tapahtunut paljon muutoksia, jota en ollut ehtinyt kunnolla käsitellä pääni sisällä. En vaan ehtinyt, koska judo ja treenaaminen meni kaiken edelle. Olin tottunut toki aina asettamaan urheilun edelle, mutta aikaisemmin minulla ei ollut niin paljon stressiä taloudesta, ihmissuhteista, paikkakunnanvaihdosta mitä minulla oli ollut kuluneena vuonna. Treenien ulkopuolisen ajan istuin yksin kotona murehtimassa tilannettani. Pariisissa tämä lopulta näkyi myös judossa.

En saanut mitään irti itsestäni kilpailuissa ja treenit menivät ihan päin prinkkalaa. En pytynyt tekemään heittosuorituksia vastustajista, jotka olin hoidellut menen tullen viheltäen kuukausi aikaisemmin Itävallan leirillä. Vaikka kuinka yritin keskittyä harjoituksissa, tunsin kesken randoreiden (sparrien), kuinka kroppani halusi mennä pitkäkseen tatamille ja nukahtaa ympärillä tapahtuvasta tohinasta välittämättä.

Kerran jopa riisuin takkini päältä ja marssin kesken harjoituksen katsomoon, koska jatkamalla olisin vain loukkaantunut, tai judoni olisi mennyt vaan syvemmälle suohon väkinäisellä tekemisellä.  En olisi ikinä uskonut tekeväni niin koska minä jos joku olin tunnollisen harjoittelemisen perikuva.

Pariisin reissun jälkeen pidin viikon tauon harjoittelusta, jotta saisin nollattua tilanteen ja jatkettua taas harjoittelua. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt uskaltaa pitää pidempi tauko ja järjestellä taustalla olevia asioita kaikessa rauhassa pidempään. En uskaltanut, ja sen seurauksena makasin kevään ja kesän raatona kotona.

Tätä kirjoittaessa itkin, koska olin niin kiitollinen saadessani taas olla täällä. Oli iso työ käydä asiat kauttaaltaan läpi ja parsia itseään kasaan. Itse arvostan tätä takaisin tulemista paljon ennemmän, kuin mitään kisasuoritustani aikaisemmin. Tämä kasvutarina vaati ja opetti niin paljon enemmän. Esteitä tuli tietenkin lisää onnettoman vuoteni takia. Olympiakomitea ei anna edelleenkään urheilijoiden sairastaa ja tiputti minut kaikilta viime vuoden tuilta ( yli 10 000 euron edestä.) Tuntuu epäreilulta, varsinkin säännöt eivät tunnu olevan kaikille samat.  Haluan kuitenkin kiittää tärkeitä tukijoukkojani ja yhteistyökumppaneitani, jotka uskovat edelleen minuun ja eivät hylkää heti huonon vuoden jälkeen. Minun tiimi on täyttä kultaa.

IMG_20180215_141213_792
Vakuuttavasti kovikset
_20180215_142601
Kuva minkä valmentajani lähetti kun aloitin taas treenaamaan. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Mä tuun takas

Tänään on MM-kisoissa sarjani -52kg ottelupäivä. Kuten arvata saattaa, minulla harmittaa etten tällä kertaa pystynyt osallistumaan kilpailuun. Olen kuitenki edelleen varma että kotiin jääminen oli oikea ratkaisu. Kisassa pitää olla fyysisesti että psyykkisesti kunnossa, koska se tuo ainakin itselleni itsevarmuutta.

Kesäni meni rauhoittaen kehoa ja mieltä. Olin Judoliitossa kesätöissä. Homma ei ollut kahvikeittäjänrooli, vaan hommia kyllä riitti monipuolisesti. Harjoitteluni oli vähäistä, en pakottanut itseäni väkisin harjoittelemaan, vaan ainoastaan kun mieleni sitä oikeasti teki. En esimerkiksi käynyt yhtään kesäleiriä, vaikka kesäisin olen yleensä jatkuvasti reissun päällä.

Nyt syksyn tullen olen aloittanut uuden työn iltapäiväkerhossa, ehdin hyvin aamu-ja iltaharjoituksiin. Poissaolotkaan ei ollut suuri ongelma, kunhan ilmoitan tulevista leiri ja kisareissuista aikaisin. Sitä paitsi lapset ovat mahtavia!

Harjoittelu on alkanut taas maistua ja muutoksia vanhaan tehtiin paljon. Ennen harjoittelin paljon yksin, nyt melkein jokaisessa harjoituksessa minulla on valmentaja tai muuta seuraa tsemppaamassa. Valmennuksestani vastaavat Tea ja Tero Laakkonen. He todella ovat läsnä, mitä arvostan valmennuksessa ja saivat minut alunperin takaisin treeneihin. Seppo Aaltonen on yhä mukana taustalla. Seppohan se minusta oikean urheilijan teki. Voimapuolesta vastaa Speedsters.

En tietäänkä pystynyt aloittaamaan siitä kunnossa missä olin talvella, vaan kone kyllä lähti aika yskällehden liikkeelle. Harjoituksia oli alkuun aika vähän ja niiden määrää ollaan pikkuhiljaa nostettu.  Kuntoni on jo vähän noussut, mutta töitä on vielä tehtävä ennen kuin pääsen edes entiseen kuntooni. Minun oltava tarkka, etten ole alussa liian vaativat itselleni. Rauhassa hyvä tulee.

Tiedän että hommia on tehtävä ja välillä saatan jopa ottaa jopa takapakkia. Ne on vaan tiedostettava, vaikka kärsivällisyys ei ole vahvinta minussa. Jäljellä on kuitenkin sama potenttiaali kuin aikaisemmin. Ensi keväällä minut nähdään taas hyvässä kunnossa kilpatatameilla ja pyrin tuomaan myös jotain uutakin omaan tekemiseeni.

-KK

katri_kakko_tomari.513x288
Kuva  Eju/Martin Kraus