Kisaraportti Dubrovnikin European Cupista

Heppatitrallaaa! Kroatian lämpöisessä huhtikuussa käytiin jokavuotinen European Cup kisa. Kuten judo seuraavat jo huomasivatkin suomalaiset kahmivat ilahduttavan paljon pistesijoja lauantain kisapäivänä.   Meikäläisellä homma meni puihin jo heti ensimmäisessä ja ainoassa ottelussani.

Vastassani oli paikallinen itselleni tuntematon mutta ilmeisesti ihan ok pärjännyt kroatialainen. Vastustaja oli sarjaan nähden todella pitkä ja hanakka kahvaottelija. Matsi ei paria aloitusta enempää ehtinyt vanheta, kun tein Yokotomoienage nimistä uhrautumisheittoa (heitto missä mennään itse selälleen ja nostetaan kaveri jalalla ilmaan) ja harmi vain vastustaja lähti tekemään samaan aikaan Osotogaria (jalkaheittoa), joten se tilanne ei tietenkään minun kannalta hirveän edullisesti päättynyt. Lopulta jäin vielä sidontaan, koska ajattelin vastustajan saaneen täydet pisteet rytäkässä ja lähdin puolustamaan tilannetta auttamattomasti liian myöhään.  Kyllä harmitti, kun laitoin judopukua kuntoon ennen loppukumarrusta.

European Cupeissa armollinen ottelukaavio, kun verrataan tasoa ylempiin kisoihin, joissa ensimmäinen häviö on aina suihkun paikka. Niinpä, pieni toivo rinnassani odottelin, että kroatialainen voisi voittaa seuraavan ottelun ja minulle aukeaisi paikka keräilyotteluihin. Kroatialaisella oli vastassa minulle tuttu ranskalainen, kenen kanssa olen aikaisemmin otellut alemmassa painoluokassa, joten keräilyvastus olisi ollut mukavan tuttu. Harmikseni ranskalainen sai jatkoajalla kroatialaisesta tarvittavan pisteen ja minun kisani päättyi siihen. Painoluokka -57kg oli tänä vuonna poikkeuksellisen kova, vastustajani voittanut ranskalainen tappeli seuraavan ottelun maamiehensä Lontoon Olympia kolmosen kanssa pitkää jatkoaikaa, jonka naiset saivat vasta varoituksilla ratkottua.

Eniten kaihertaa, että en koskaan ole ottanut tämän tason kisaa näin huonosti.  Olin ollut tätä ennen ainoastaan kahdesti mitalitta, ja niinä kertoina pistesijoilla.  Joten kyllähän tämä päivä tuntui itselleni melkoiselta surkeuden virstanpylväältä. Ei maailmanloppu, mutta harmittaa ja kirpaisee.

Pahoissa mielentiloissa on hyvä ottaa muisto joka lämmittää mieltä ja saa uskomaan, että oma tekeminen kannattaa. Olin hyvin samoissa fiiliksissä erään European cup kisan jälkeen. Olin hävinnyt erittäin tyhmästi erään ottelun ja havittelemani ensimmäinen aikuisten European Cup voitto valui käsistäni. Kaavio oli siinä kisassa pieni, joten olin vapaakierroksella, tappiolla ja voitolla kolmas. Fiilis oli yhtä surkea silloin kuin nyt. Kuukauden kuluttua siitä pohjakosketuksesta voitin kovatasoisemman European Cupin ja EM-pronssia.

En nyt lupaa vielä kuukauden päähän mitään ilotulitusta, koska en ole vielä lähellä sitä kuntoa, mutta hommaa tehdään ja eikä jäädä murheeseen vellomaan. Minulle on tullut hiljattain hyviä uutisiakin. Sain rahoituksen kuntoon, että voin pienillä fiksauksilla keskittyä ensi kesäkuusta vuoden loppuun harjoitteluun.  Homman nimi on ALL IN.

Työn ja hien merkeissä- KK

DSC_0217
D-vitamiinin keräämistä ulkoisesti

 

Mainokset

Kisaraportti Varsovan European Openista

Varsovassa järjestettiin Naisten European Open (maailmancup), ja meitä kisaan lähti pieni kahden ottelijan ja yhden valmentajan joukkue. Viime kirjoituksessa kerroin, että laihduttaisin masennuksen tuomat kilot jo tähän kisaan, ja että ottelisin jo normaalissa painoluokassani. Tein kuitenkin melko pian päätöksen, että ottelen tämän kisa vielä -57kg. Olen tehty nopeita painonpudotuksia ennenkin ja teidän että se on henkisesti ja fyysisesti todella raskasta. Tällä kertaa omat voimavarat ei olisi kestäneet omaa arkea ja todella tiukkaa ja vähäenergistä dieettiä. Nyt sain hyvän kuukauden treenijakson ja rauhallisemmalla dieetillä paino on jo laskenut ihan mukavasti.
Ensimmäiseen ja matsiin vastaani tuli italialainen, joka otti noh hyvin perinteistä italialaista judoa eli kieppiä joka paikkaan, ja joka hetkeen -tyylisesti. Meillä ei ollut oikeastaan olleenkaan voimassa eroja ja sain ajettua toiselle passiivisuusvaroituksen melko pian ottelun alussa. Nykysäännöillä pelkkä varoitus ei riitä, joten matsi meni jatkoajalle, josta saapasjalkamaan tyttö sai ainoan onnistuneen kieppinsä ja kylkeni kastui Wazarin arvoisesti. Voisin tietty harmitella, että huonoista yrityksistä ei tullut enempää varoituksia vastustajalle, mutta en oikeastaan jaksa. Fakta on se, että en saanut häntä heitettyä ja hän sai minut. Italianen matsasi itsensä lopulta viidenneksi, häviten pronssiottelun.
Enemmän harmittaa se, että minulla ei ollut hätää koko ottelun aikana ja en vaan saanut käännettyä itseäni kunnon johtoon, vaikka tuntuikin että kohta saan sen pisteen kaivettua. Tiedän kokemuksesta, että tämä johtuu puhtaasti kisarutiinin puutteesta. Se jokin vipu on vielä käännettävä päässä, että nämä ottelut tulisivat jälleen omaan pussiin.
Harmituksen lisäksi kisasta jäi myös toinen tunne ja se oli jälleen ilo. En tee judoa siksi että raadan ympäripyöreitä päiviä treenien ja töiden vuoksi tai siksi että välillä käteeni jää 400e /kk vuokranmaksuun ja muuhun elämiseen. Teen sitä just siksi kuinka paljon rakastan sitä fiilistä, kun olen kisatatamilla ottelemassa. Se tunne on vaikea kuvailla mutta jokainen kilpailuista nauttiva ihminen varmasti tietää mitä fiilistä tunnen. Se kun tavallaan keskittyy vaan otteluun ja eikä oikein millään muulla ole sinä hetkenä väliä.
Lennän täältä ensi maanantaina Tšekkeihin maanantaista perjantaihin kestävälle OTC-leirille. Leiri on itselle kolmas kv-leiri tänä vuonna, ja nyt huomaan, että ahkera leiritys vie kyllä eteenpäin. Suomessa varsinkin naisena on vaikea saada kovia sparritreenejä normaaliin harjotusviikkoon, joten ainoa vaihtoehto leireillä ahkerasti ulkomailla. Nyt laitan uutta matoa koukkuun ja valmistelen itseni laittamaan mimmejä nippuun ensiviikon leirillä.

Eteenpäin sanoisi mummokin lumessa – KK

DSC_0151
Kisan jälkeinen Nääh-ilme  ja olo.

 

Pariisin leiri

Terveiset täältä kulinaristien kaupungista Pariisista.  Osallistun Grand Slamin jälkeen järjestettävälle leirille, jossa populaa taas riittää. Ranskalaiset ovat täysin judohullua kansaa, ja he kahmivat monet mitalit viikonlopun kisasta. Viime vuonna pääsin ottelemaan ranskalaista vastaan, ja oli se kyllä kokemus marssia tatamille, kun palttiaralla 12 000 tuhatta ihmistä tuijottaa ottelua hallissa ja huutavat vastustajan nimeä. Toki yleisö kunnioittaa kaikkia kilpailijoita, mutta omien puolia pidetään aina. Kuinpa Suomessakin tajuttaisiin enemmän hyvän päälle ja judokulttuuri kasvaisi.

Tänä vuonna leiri oli kisapaikalla Bercyllä, kun Judoinstituutti on jälleen remontissa. Pariisia tuntemattomille Bercy on valtava, osin maanalle tehty areena, niin kuin Hartwall-areena, mutta isompi.  Suomalaista judokaa nauraa ja huvittaa ajatus, että meillä olisi kisa tai leiri Hartwallilla, ei tule tapahtumaan.

Pariisilaiset ottavat turvallisuuden vakavasti, jonka vuoksi meillä on lentokenttämäinen turvatarkastus leiripaikalle kömpiessämme. Meidän pitää kävellä samojen piippiporttien läpi kuin kentällä, näyttää leiripassi, sekä avata joka kerta laukkumme tarkistettavaksi.

Ensimmäinen päivä meni taas hieman kansainväliseen ottelutempoon mukautuessa. Lupasin itselleni jälleen olla Suomen treeneissä tylympi, kun useasti olen liian kiltti ja mukaudun heikomman/laiskemman tahtiin.  Muuten leiri meni nappiin ja sain tehtyä heittosuorituksia hyvistäkin kavereista.  Mukava huomata, että joka leiri mennään kohisten eteenpäin.  Uusi vammoja ei tullut, ja vanhoista vaivoista vihoitteli vain kramppaava niska. Se saa onneksi ensiapuna lämmittävää geeliä ja leirin päätyttyä hieronnan.

Viime vuonna Pariisin reissulla oli myös suurempi merkitys itselleni. Elämässäni oli tapahtunut paljon muutoksia, jota en ollut ehtinyt kunnolla käsitellä pääni sisällä. En vaan ehtinyt, koska judo ja treenaaminen meni kaiken edelle. Olin tottunut toki aina asettamaan urheilun edelle, mutta aikaisemmin minulla ei ollut niin paljon stressiä taloudesta, ihmissuhteista, paikkakunnanvaihdosta mitä minulla oli ollut kuluneena vuonna. Treenien ulkopuolisen ajan istuin yksin kotona murehtimassa tilannettani. Pariisissa tämä lopulta näkyi myös judossa.

En saanut mitään irti itsestäni kilpailuissa ja treenit menivät ihan päin prinkkalaa. En pytynyt tekemään heittosuorituksia vastustajista, jotka olin hoidellut menen tullen viheltäen kuukausi aikaisemmin Itävallan leirillä. Vaikka kuinka yritin keskittyä harjoituksissa, tunsin kesken randoreiden (sparrien), kuinka kroppani halusi mennä pitkäkseen tatamille ja nukahtaa ympärillä tapahtuvasta tohinasta välittämättä.

Kerran jopa riisuin takkini päältä ja marssin kesken harjoituksen katsomoon, koska jatkamalla olisin vain loukkaantunut, tai judoni olisi mennyt vaan syvemmälle suohon väkinäisellä tekemisellä.  En olisi ikinä uskonut tekeväni niin koska minä jos joku olin tunnollisen harjoittelemisen perikuva.

Pariisin reissun jälkeen pidin viikon tauon harjoittelusta, jotta saisin nollattua tilanteen ja jatkettua taas harjoittelua. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt uskaltaa pitää pidempi tauko ja järjestellä taustalla olevia asioita kaikessa rauhassa pidempään. En uskaltanut, ja sen seurauksena makasin kevään ja kesän raatona kotona.

Tätä kirjoittaessa itkin, koska olin niin kiitollinen saadessani taas olla täällä. Oli iso työ käydä asiat kauttaaltaan läpi ja parsia itseään kasaan. Itse arvostan tätä takaisin tulemista paljon ennemmän, kuin mitään kisasuoritustani aikaisemmin. Tämä kasvutarina vaati ja opetti niin paljon enemmän. Esteitä tuli tietenkin lisää onnettoman vuoteni takia. Olympiakomitea ei anna edelleenkään urheilijoiden sairastaa ja tiputti minut kaikilta viime vuoden tuilta ( yli 10 000 euron edestä.) Tuntuu epäreilulta, varsinkin säännöt eivät tunnu olevan kaikille samat.  Haluan kuitenkin kiittää tärkeitä tukijoukkojani ja yhteistyökumppaneitani, jotka uskovat edelleen minuun ja eivät hylkää heti huonon vuoden jälkeen. Minun tiimi on täyttä kultaa.

IMG_20180215_141213_792
Vakuuttavasti kovikset
_20180215_142601
Kuva minkä valmentajani lähetti kun aloitin taas treenaamaan. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Belgian kisaraporttia

Hej på dig vaan täältä Herstalista Belgian maalta.  Kuten aiemmin mainitsin lauantaina olin ensimmäistä kertaa vuoteen kisatatamille.

Debytoin myös samalla kansainvälisen tason kilpailussa normaalia painoluokkaa ylempänä – 57kg sarjassa. Sarjassa oli 47 kilpailijaa ja kisa käytiin belgialaiseen tyyliin, joka varmistaa jokaiselle vähintään kaksi ottelua.  Ensiksi ottelijat jaetaan pooleihin ja poolien kaksi parasta pääsevät jatkamaan kisaa varsinaiseen ottelukaavioon.

Ensimmäiseksi vastaani tuli viime vuoden Japanin alle 21-vuotiaiden mestari.  Heti alkuun tein virheen, kun lähdin ottelemaan pieniin painoluokkiin kuuluvalla nopealla ottelutemmolla. Japanilainen ei lähtenyt mukaan tähän vaan otteli itse aika rauhallisesti. Puolessa välissä tajusin että tulen väsyttämään itseni vain tällä menolla,  ja laskin omaakin tempoa  enemmän – 57kg sarjaan sopivammaksi.

Matsi eteni hyvin, kunnes kellon näyttäessä alle minuuttia japanilainen pääsi läväyttämään wazarin (7 pistettä) arvoisen uchimatan (eteenpäin suuntautuva jalkaheitto). Aika hyvin väistin tappijalkaisena ne 8 muuta aikaisemmin tullutta samankaltaista yritystä.  Tämän jälkeen en saanut enää ajettua pistejohtoa kiinni, ja matsi päättyi minun tappioon.

En jäänyt suremaan häviötä, vaan olin todella iloinen että olin kisaamassa. Matsista palatessa aloin jo keskittymään seuraavaan matsiin, joka ratkaisisi pääsyni kilpailukaavioon.

Seuraavaksi vastaani asettui ranskalainen. Ottelun alussa sain erittäin hyvän käsilukkopaikan, mutta vastustajan kumikäsi pysyi kasassa,  vaikka kuinka yritin runtata omaa painoani käsivarren päälle.  Naisten sarjoisssa tätä käy useasti, koska osalla kauniimman sukupuolen edustajilla on erittäin ylitaipuvat käsivarret.

Matsi ratkesi jälleen viimeisellä minuutilla, kun heitin vastustajan matalalla kiepillä ipponin (täydet matsin päättävät pisteet) arvoisesti. Olen viimeisen puolivuotta harjoitellut ja tuskastellut tuota heittoa tiettyyn tilanteeseen, ja nyt vihoviimein sain sen toimimaan juuri kyseiseen tilanteeseen! Tämä voitto takasi minulle pääsyn ottelukaavioon.

Kaaviossa minulle tuli vastaan hollantilainen, joka ei oikein pysynyt mukana minun tekemisissä. Sain ajettua hänelle kolme varoitusta passiivisuudesta, jonka vuoksi hänet diskattiin.

Toisessa kaavion matsissa minulle tuli vastaan sarjan toinen japanilainen, joka oli ollut myös finaalissa Japanin U-21 mestaruuskisoissa 2017 ja parin vuoden takainen maailmanmestari U-18 ikäluokassa.

Vastustajan tyyli oli erittäin tyypillinen japanilaiseksi.  Vastustaja painoi käteni alas ja samalla ronki etujalkaani, jolloin romahdin mattoon. En oikein keksinyt mitä edes pystyisin tehdä, kun vastustaja ehti napata oman vahvemman otteen. Myös uudet säännöt saivat minut epäröimään miten saan ottaa otteen. Japanilainen painoi kuitenki jatkuvasti menemään varoituksen arvoiseisella otteella, ja minä typerästi ilman otetta. Lopulta sain diskauksen kolmesta passiivisuusvaroituksesta.

Pääsin onneksi vielä yrittämään kaavion keräilyihin, jossa vastaani tuli taas hollantilainen. Matsi oli todella tasaväkinen, mutta edelliset neljä ottelua alla alkoivat jo verottaa vielä keskeneräistä matsikuntoani.  Jatkoajan alussa vastustani heitti minut pyllylleni, josta jatkoi vielä työntämällä minut selälleen.  Hyvä voitto hänelle, mutta matsaamisen makuun päästyäni olisin halunnut jatkaa vielä kisapäivää.

Tästä kisasta jäi todella hyvä fiilis, ja suosittelen näitä Keski-Euroopan massakisoja kaikille. On hyvä saada alkukauteen useampia matseja alle.

Seuraavaksi kisaan Varsovassa European Openissa (maailmancup)  tasan kuukauden päästä.  Silloin otteleen tutussa ja turvallisessa – 52kg sarjassa.

Adrenaliinihuumassa – KK

DSC_0077
Kauniit judojalat

IMG_20180203_193719_250

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tammikuun kuulumisia

Vuoden alku on pitänyt itseni kiireisenä. Arki ja viikot ovat rullanneet nopeasti treeneissä ja töissä. Harjoittelua on hieman häirinnyt alati päällä oleva pieni flunssa. Veikkaan, että osasyy tähän on kouluympäristö missä työskentelen. Paljon harjoitellessa vastuskykyni on alhainen ja ala-aste on oivallinen paikka kerätä kaikki pöpöt itselleen.

Vuoden toisella viikolla suuntasin Itävallan Mittersilliin , jossa järjestettiin perinteinen olympic training camp. Leirille osallistui 1200 urheilijaa ja valmentajaa. Näillä leireillä huomaa kuinka kansainvälinen laji judo oikein onkaan. Aika hankala nimetä näin suorilta maata missä judoa ei harrastettaisi. Tälläkin kertaa kaukaisimmat urheilijat tulivat USAsta, Brasiliasta ja Japanista asti

Leiri meni minulla vielä peruskuntoharjoittelun piikkiin. Kestävyydessäni on vielä tekemistä ja sen erityisesti huomasi leirin loppupuolella, kun leiri tuntui tavallista raskaammalta. Olen kuitenkin ylpeä, että pystyin ottamaan määrää, enkä joutunut kovin montaa randoria (sparria) huilimaan, vaikka pahaahan se välillä tekikin

Edistystä pystyy huomaamaan jo puhtaista luvuista. Aloitin voimaharjoittelun viime elokuussa noin puolen vuoden tauon jälkeen. Ei ollut puhettakaan, että olisin ollut silloin edes lähelläkään vanhoja tuloksiani. Nyt voin todeta, että pikkuhiljaa niitä aletaan kolkutella. Vertausta on toki hieman vaikea tehdä johtuen erin tyylisistä ohjelmista ja niiden painotuksista.

Kävin myös katsomassa kehonkoostumukseni Inbodyssa. Rasvaprosenttini on laskenut syyskuun mittauksesta 2% prosenttia ja lihasmassaa on puolestaan tullut 900g. Alkaa keho muokkaantua taas enemmän urheilijan kropan näköiseksi.

Ensiviikolla on luvassa jännät paikat, koska menen ja pääsen vihdoin kisaamaan vuoden jälkeen.  Ja se jos jokin on ÄLYTTÖMÄN SIISTIÄ!  Kisat järjestetään Belgiassa ja kuten viime postauksessani kerroin menen sinne vielä normaalia painoluokkaani ylemmäs -57kg sarjaan.  Mitään isompaa tulostavoitetta en ole ajatellut asettaa.  Olen niin iloinen päästessäni matsaamaan, että pelkästään kisatatamille astuminenkin tuntuu jo voitolta. Siitä eteenpäin yritetään voittaa joka aloitus itselleen. Jos voittoja tulee se tuntuu tietysti makealta, mutta en todellakaan meinaa surra jos seinä tulee jo ensimmäisessä ottelussa vastaan.

Varmasti tulevalla kisaviikolla minulla nousee pintaan vielä monenlaisia tunteita asiaan liittyen, mutta eniten odotan sitä kipristelyä vatsan pohjassa joka on ennen omaa ottelua. Se on hieman epämiellyttävää, mutta sen saattelemana on parasta lähteä matsaamaan.

– KK

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Nummelan treenipäivässä viime sunnuntaina oli hyvä pöhinä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

 

Uusi vuosi ja vanhat kujeet

Alkuun toivotan parempaa vuotta kaikille ja toivon sitä tietysti itsellenikin. Viime vuosi ei urheilullisesti ollut itselleni mikään jymypommi, mutta se selätettiin. Tänä vuonna toivon selättäväni enemmän judossa vastustajia kuin kuluneena vuonna pahoja päiviä.

Japanin reissun jälkeen olin viikon vielä Helsingissä, mutta saavuin onneksi kotiin pohjoiseen päivää ennen jouluaattoa. Tänä vuonna joulua vietettiin meidän perheessä kolmestaan vanhempieni kanssa, kun sisarusteni sijainnit olivat Thaimaa ja Pohjanmaa.  Minulla oli aikomus vetää hyvä viikko peruskuntotreeniä, mutta sain jykevän flunssan ja viikon kotiloma meni sitten enemmän kotona maaten.

Nyt ajatukseni on suunnattu jo tulevaan vuoteen ja meikäläistä jo polttelee päästä kilpatatameille. Helmikuussa tulee vuosi täyteen edellisestä kilpailusta, mutta onneksi se jää vain vuodeksi.  Aloitan maltillisesti kisakauden Belgian kisalla, jossa ottelen normaalia sarjaani ylempänä -57kg. Minulla on vielä jäljellä tältä tauolta tulleita kiloja, enkä halua vetää itseäni heti tiukalle dieetille.

Belgian kisan tarkoituksena on saada tuntumaa taas matsaamiseen. Vähän jännittää onko ottelemiseni ihan ruosteista. Pitää vain varautua siihen ja edelleen hyväksyä se ettei se voi olla vielä sitä mitä aikaisemmin. Hyvänä päivänä se voikin olla rentoa, koska minun ei todellakaan tarvitse ottaa siitä mitään menestymisen paineita. Tarkoitus on löytää se kisapäivän mahtava kipristelevä tunne.

Belgian kisan jälkeen alan pudottamaan painoa kohti omaa painoluokkaa ja kuukauden päästä matsataanki Puolan European Openissa omassa -52kg painoluokassa. Muita kisoja ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta kevään tavoitteeni on lunastaa itselleni paikat arvokisoihin.

Minulla on myös toinen tavoite, mikä hymyilyttää minua, nimittäin aikuisten SM- kisat käydään tänä vuonna Helsingin kisahallissa. Voitin ensimmäisen nuorten Suomen mestaruuteni siellä sekä ensimmäisen aikuisten mestaruuden. Nyt olisi tavoite että Katri 2.0 seisoo ykköspallilla kultamitali kaulassa jälleen samaisessa hallissa.

-KK

posekuvat

Japani 2017 Osa 2 TOKIO

IJapanin reissu 2017 alkaa tulla päätökseen. Lentomme kotiin lähtee torstaina 14.12. Päiviä tällä kertaa kertyi 25. Katsuuran treenipätkän jälkeen tulimme Tokioon Grand Slamin jälkeiselle leirille. Leirin taso ei tällä kertaa ollut niin korkea kuin edellisinä vuosina, johtuen varmaankin ensi viikonloppuna järjestettävään Masters-turnaukseen Pietarissa, jossa ottelee jokaisen painoluokan maailmanlistan 16 parasta judokaa. Osa näistä huippunimistä olivat kuitenkin paikalla ja vastus oli minulle ihan sopivan kovaa.

Itseäni auttoi kovasti Jaana Jokisen paikalle tulo ja sainkin hänen koutsaamistaan treeneistä paljon irti. Lahdessa asuessa harjoittelin paljon Jaanan kanssa ja hän tuntee minut. Sain tältä leiriltä iloisia yllätyksiä, onnistuessani heittämään esimerkiksi oman sarjani EM 3:n tältä vuodelta. Randoreiden (sparrien) pari ensimmäistä minuuttia jaksoin liikkua ja olla omaan tyylin aktiivinen mutta ajan kuluessa huomasin hyytyväni. Toinen huomioimani asia oli, että en palautunut niin hyvin kovien päivien välissä, johtuen vielä hieman ruosteisesta pohjakunnostani. Lenkkikengille tulee käyttöä, kunhan saavun Suomeen ;).

Slamin leirin jälkeen osallistuimme judon pääkallopaikassa Kodokanisssa järjestettävään Tokyo Campille. Kodokan on iso rakennus täynnä erikokoisia judosaleja. Itse nautin enemmän harjoitella Slamin leirin Olympic training centerissä Ajinomotossa, jossa treenietiketti oli rennompaa eikä niin pikkutarkkaa kuin Kodokanissa. Tämän leirin tsemppasin miettimällä, että jokainen treeniminuutti parantaa omaa lajikuntoani. Eihän se millään muulla kuin randorilla kehity.

Vielä ennen viimeistä harjoitusta olen pysynyt kohtuullisen ehjänä. Rikkinäisiä, teipattavia niveliä on alkanut tulla sormiin enemmän, mutta se on judokoilla yleinen vaiva. Otin tiistaina randoria erään japanilaisen kanssa, joka päätti ottaa rumasti ja heittää minut tatamin ulkopuolelle parketille. Tämän seurauksena sain puupakaran. Tämä tapa on suorastaan raivoistuttava ja olen aivan hiilenä, kun joku yrittää näin tehdä.

Ainoa asia joka hieman rasitti mieltäni oli olympiakomitean päätös judoon kohdistetuista tuista. Minä jäin tuen ulkopuolelle. Toki ymmärrän, että minulla ei ole näyttöjä tältä vuodelta, mutta aika karultahan se kuulostaa, että urheilija ei saa sairastaa. Tulosta on tultava olipa tilanne mikä hyvänsä. Rehellisesti tuntui siltä, että olenko minä jo heidän mielestään menetettyä roskiskamaa. En olisi ainakaan täällä reissulla, jos en olisi viheltänyt peliä poikki keväällä. Toivon, että alkuvuodesta jaettavista ministeriön apurahoista olisi päättäjillä hieman enemmän pelisilmää Nämä ylimääräiset mutkat toki hidastavat minua hieman, mutta voin sanoa, että muutaman viikon mietittyä olen sisuuntunut entistä enemmän. Uskotte tai ette, kyllä tulen täältä! Teen vain pohjatyön kunnolla, enkä turhia hätäile.

Leirin jälkeen minulla on vielä viikko töitä Helsingissä, jonka jälkeen lähden oikeaan kotiin Sodankylään viettämään joulua vanhempieni kanssa. Varatkaahan äiti ja isä minulle mätiä ja suolakallaa joulupöytään!

 

IMG-20171208-WA0007
Oli hienoa osallistua Suomen suurlähetystön järjestemään itenäisyyttä juhlistavaan tapahtumaan ja tavata suurlähettiläs Jukka Siukosaari
IMG-20171207-WA0021
Shintolaisessa temppalissä
IMG-20171206-WA0003
Ajinomotossa Jessika Hellgrenin kanssa-
IMG-20171213-WA0018
GRL PWR