Kisaraportti Varsovan European Openista

Varsovassa järjestettiin Naisten European Open (maailmancup), ja meitä kisaan lähti pieni kahden ottelijan ja yhden valmentajan joukkue. Viime kirjoituksessa kerroin, että laihduttaisin masennuksen tuomat kilot jo tähän kisaan, ja että ottelisin jo normaalissa painoluokassani. Tein kuitenkin melko pian päätöksen, että ottelen tämän kisa vielä -57kg. Olen tehty nopeita painonpudotuksia ennenkin ja teidän että se on henkisesti ja fyysisesti todella raskasta. Tällä kertaa omat voimavarat ei olisi kestäneet omaa arkea ja todella tiukkaa ja vähäenergistä dieettiä. Nyt sain hyvän kuukauden treenijakson ja rauhallisemmalla dieetillä paino on jo laskenut ihan mukavasti.
Ensimmäiseen ja matsiin vastaani tuli italialainen, joka otti noh hyvin perinteistä italialaista judoa eli kieppiä joka paikkaan, ja joka hetkeen -tyylisesti. Meillä ei ollut oikeastaan olleenkaan voimassa eroja ja sain ajettua toiselle passiivisuusvaroituksen melko pian ottelun alussa. Nykysäännöillä pelkkä varoitus ei riitä, joten matsi meni jatkoajalle, josta saapasjalkamaan tyttö sai ainoan onnistuneen kieppinsä ja kylkeni kastui Wazarin arvoisesti. Voisin tietty harmitella, että huonoista yrityksistä ei tullut enempää varoituksia vastustajalle, mutta en oikeastaan jaksa. Fakta on se, että en saanut häntä heitettyä ja hän sai minut. Italianen matsasi itsensä lopulta viidenneksi, häviten pronssiottelun.
Enemmän harmittaa se, että minulla ei ollut hätää koko ottelun aikana ja en vaan saanut käännettyä itseäni kunnon johtoon, vaikka tuntuikin että kohta saan sen pisteen kaivettua. Tiedän kokemuksesta, että tämä johtuu puhtaasti kisarutiinin puutteesta. Se jokin vipu on vielä käännettävä päässä, että nämä ottelut tulisivat jälleen omaan pussiin.
Harmituksen lisäksi kisasta jäi myös toinen tunne ja se oli jälleen ilo. En tee judoa siksi että raadan ympäripyöreitä päiviä treenien ja töiden vuoksi tai siksi että välillä käteeni jää 400e /kk vuokranmaksuun ja muuhun elämiseen. Teen sitä just siksi kuinka paljon rakastan sitä fiilistä, kun olen kisatatamilla ottelemassa. Se tunne on vaikea kuvailla mutta jokainen kilpailuista nauttiva ihminen varmasti tietää mitä fiilistä tunnen. Se kun tavallaan keskittyy vaan otteluun ja eikä oikein millään muulla ole sinä hetkenä väliä.
Lennän täältä ensi maanantaina Tšekkeihin maanantaista perjantaihin kestävälle OTC-leirille. Leiri on itselle kolmas kv-leiri tänä vuonna, ja nyt huomaan, että ahkera leiritys vie kyllä eteenpäin. Suomessa varsinkin naisena on vaikea saada kovia sparritreenejä normaaliin harjotusviikkoon, joten ainoa vaihtoehto leireillä ahkerasti ulkomailla. Nyt laitan uutta matoa koukkuun ja valmistelen itseni laittamaan mimmejä nippuun ensiviikon leirillä.

Eteenpäin sanoisi mummokin lumessa – KK

DSC_0151
Kisan jälkeinen Nääh-ilme  ja olo.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s