Pariisin leiri

Terveiset täältä kulinaristien kaupungista Pariisista.  Osallistun Grand Slamin jälkeen järjestettävälle leirille, jossa populaa taas riittää. Ranskalaiset ovat täysin judohullua kansaa, ja he kahmivat monet mitalit viikonlopun kisasta. Viime vuonna pääsin ottelemaan ranskalaista vastaan, ja oli se kyllä kokemus marssia tatamille, kun palttiaralla 12 000 tuhatta ihmistä tuijottaa ottelua hallissa ja huutavat vastustajan nimeä. Toki yleisö kunnioittaa kaikkia kilpailijoita, mutta omien puolia pidetään aina. Kuinpa Suomessakin tajuttaisiin enemmän hyvän päälle ja judokulttuuri kasvaisi.

Tänä vuonna leiri oli kisapaikalla Bercyllä, kun Judoinstituutti on jälleen remontissa. Pariisia tuntemattomille Bercy on valtava, osin maanalle tehty areena, niin kuin Hartwall-areena, mutta isompi.  Suomalaista judokaa nauraa ja huvittaa ajatus, että meillä olisi kisa tai leiri Hartwallilla, ei tule tapahtumaan.

Pariisilaiset ottavat turvallisuuden vakavasti, jonka vuoksi meillä on lentokenttämäinen turvatarkastus leiripaikalle kömpiessämme. Meidän pitää kävellä samojen piippiporttien läpi kuin kentällä, näyttää leiripassi, sekä avata joka kerta laukkumme tarkistettavaksi.

Ensimmäinen päivä meni taas hieman kansainväliseen ottelutempoon mukautuessa. Lupasin itselleni jälleen olla Suomen treeneissä tylympi, kun useasti olen liian kiltti ja mukaudun heikomman/laiskemman tahtiin.  Muuten leiri meni nappiin ja sain tehtyä heittosuorituksia hyvistäkin kavereista.  Mukava huomata, että joka leiri mennään kohisten eteenpäin.  Uusi vammoja ei tullut, ja vanhoista vaivoista vihoitteli vain kramppaava niska. Se saa onneksi ensiapuna lämmittävää geeliä ja leirin päätyttyä hieronnan.

Viime vuonna Pariisin reissulla oli myös suurempi merkitys itselleni. Elämässäni oli tapahtunut paljon muutoksia, jota en ollut ehtinyt kunnolla käsitellä pääni sisällä. En vaan ehtinyt, koska judo ja treenaaminen meni kaiken edelle. Olin tottunut toki aina asettamaan urheilun edelle, mutta aikaisemmin minulla ei ollut niin paljon stressiä taloudesta, ihmissuhteista, paikkakunnanvaihdosta mitä minulla oli ollut kuluneena vuonna. Treenien ulkopuolisen ajan istuin yksin kotona murehtimassa tilannettani. Pariisissa tämä lopulta näkyi myös judossa.

En saanut mitään irti itsestäni kilpailuissa ja treenit menivät ihan päin prinkkalaa. En pytynyt tekemään heittosuorituksia vastustajista, jotka olin hoidellut menen tullen viheltäen kuukausi aikaisemmin Itävallan leirillä. Vaikka kuinka yritin keskittyä harjoituksissa, tunsin kesken randoreiden (sparrien), kuinka kroppani halusi mennä pitkäkseen tatamille ja nukahtaa ympärillä tapahtuvasta tohinasta välittämättä.

Kerran jopa riisuin takkini päältä ja marssin kesken harjoituksen katsomoon, koska jatkamalla olisin vain loukkaantunut, tai judoni olisi mennyt vaan syvemmälle suohon väkinäisellä tekemisellä.  En olisi ikinä uskonut tekeväni niin koska minä jos joku olin tunnollisen harjoittelemisen perikuva.

Pariisin reissun jälkeen pidin viikon tauon harjoittelusta, jotta saisin nollattua tilanteen ja jatkettua taas harjoittelua. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt uskaltaa pitää pidempi tauko ja järjestellä taustalla olevia asioita kaikessa rauhassa pidempään. En uskaltanut, ja sen seurauksena makasin kevään ja kesän raatona kotona.

Tätä kirjoittaessa itkin, koska olin niin kiitollinen saadessani taas olla täällä. Oli iso työ käydä asiat kauttaaltaan läpi ja parsia itseään kasaan. Itse arvostan tätä takaisin tulemista paljon ennemmän, kuin mitään kisasuoritustani aikaisemmin. Tämä kasvutarina vaati ja opetti niin paljon enemmän. Esteitä tuli tietenkin lisää onnettoman vuoteni takia. Olympiakomitea ei anna edelleenkään urheilijoiden sairastaa ja tiputti minut kaikilta viime vuoden tuilta ( yli 10 000 euron edestä.) Tuntuu epäreilulta, varsinkin säännöt eivät tunnu olevan kaikille samat.  Haluan kuitenkin kiittää tärkeitä tukijoukkojani ja yhteistyökumppaneitani, jotka uskovat edelleen minuun ja eivät hylkää heti huonon vuoden jälkeen. Minun tiimi on täyttä kultaa.

IMG_20180215_141213_792
Vakuuttavasti kovikset
_20180215_142601
Kuva minkä valmentajani lähetti kun aloitin taas treenaamaan. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s