Pariisin leiri

Terveiset täältä kulinaristien kaupungista Pariisista.  Osallistun Grand Slamin jälkeen järjestettävälle leirille, jossa populaa taas riittää. Ranskalaiset ovat täysin judohullua kansaa, ja he kahmivat monet mitalit viikonlopun kisasta. Viime vuonna pääsin ottelemaan ranskalaista vastaan, ja oli se kyllä kokemus marssia tatamille, kun palttiaralla 12 000 tuhatta ihmistä tuijottaa ottelua hallissa ja huutavat vastustajan nimeä. Toki yleisö kunnioittaa kaikkia kilpailijoita, mutta omien puolia pidetään aina. Kuinpa Suomessakin tajuttaisiin enemmän hyvän päälle ja judokulttuuri kasvaisi.

Tänä vuonna leiri oli kisapaikalla Bercyllä, kun Judoinstituutti on jälleen remontissa. Pariisia tuntemattomille Bercy on valtava, osin maanalle tehty areena, niin kuin Hartwall-areena, mutta isompi.  Suomalaista judokaa nauraa ja huvittaa ajatus, että meillä olisi kisa tai leiri Hartwallilla, ei tule tapahtumaan.

Pariisilaiset ottavat turvallisuuden vakavasti, jonka vuoksi meillä on lentokenttämäinen turvatarkastus leiripaikalle kömpiessämme. Meidän pitää kävellä samojen piippiporttien läpi kuin kentällä, näyttää leiripassi, sekä avata joka kerta laukkumme tarkistettavaksi.

Ensimmäinen päivä meni taas hieman kansainväliseen ottelutempoon mukautuessa. Lupasin itselleni jälleen olla Suomen treeneissä tylympi, kun useasti olen liian kiltti ja mukaudun heikomman/laiskemman tahtiin.  Muuten leiri meni nappiin ja sain tehtyä heittosuorituksia hyvistäkin kavereista.  Mukava huomata, että joka leiri mennään kohisten eteenpäin.  Uusi vammoja ei tullut, ja vanhoista vaivoista vihoitteli vain kramppaava niska. Se saa onneksi ensiapuna lämmittävää geeliä ja leirin päätyttyä hieronnan.

Viime vuonna Pariisin reissulla oli myös suurempi merkitys itselleni. Elämässäni oli tapahtunut paljon muutoksia, jota en ollut ehtinyt kunnolla käsitellä pääni sisällä. En vaan ehtinyt, koska judo ja treenaaminen meni kaiken edelle. Olin tottunut toki aina asettamaan urheilun edelle, mutta aikaisemmin minulla ei ollut niin paljon stressiä taloudesta, ihmissuhteista, paikkakunnanvaihdosta mitä minulla oli ollut kuluneena vuonna. Treenien ulkopuolisen ajan istuin yksin kotona murehtimassa tilannettani. Pariisissa tämä lopulta näkyi myös judossa.

En saanut mitään irti itsestäni kilpailuissa ja treenit menivät ihan päin prinkkalaa. En pytynyt tekemään heittosuorituksia vastustajista, jotka olin hoidellut menen tullen viheltäen kuukausi aikaisemmin Itävallan leirillä. Vaikka kuinka yritin keskittyä harjoituksissa, tunsin kesken randoreiden (sparrien), kuinka kroppani halusi mennä pitkäkseen tatamille ja nukahtaa ympärillä tapahtuvasta tohinasta välittämättä.

Kerran jopa riisuin takkini päältä ja marssin kesken harjoituksen katsomoon, koska jatkamalla olisin vain loukkaantunut, tai judoni olisi mennyt vaan syvemmälle suohon väkinäisellä tekemisellä.  En olisi ikinä uskonut tekeväni niin koska minä jos joku olin tunnollisen harjoittelemisen perikuva.

Pariisin reissun jälkeen pidin viikon tauon harjoittelusta, jotta saisin nollattua tilanteen ja jatkettua taas harjoittelua. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt uskaltaa pitää pidempi tauko ja järjestellä taustalla olevia asioita kaikessa rauhassa pidempään. En uskaltanut, ja sen seurauksena makasin kevään ja kesän raatona kotona.

Tätä kirjoittaessa itkin, koska olin niin kiitollinen saadessani taas olla täällä. Oli iso työ käydä asiat kauttaaltaan läpi ja parsia itseään kasaan. Itse arvostan tätä takaisin tulemista paljon ennemmän, kuin mitään kisasuoritustani aikaisemmin. Tämä kasvutarina vaati ja opetti niin paljon enemmän. Esteitä tuli tietenkin lisää onnettoman vuoteni takia. Olympiakomitea ei anna edelleenkään urheilijoiden sairastaa ja tiputti minut kaikilta viime vuoden tuilta ( yli 10 000 euron edestä.) Tuntuu epäreilulta, varsinkin säännöt eivät tunnu olevan kaikille samat.  Haluan kuitenkin kiittää tärkeitä tukijoukkojani ja yhteistyökumppaneitani, jotka uskovat edelleen minuun ja eivät hylkää heti huonon vuoden jälkeen. Minun tiimi on täyttä kultaa.

IMG_20180215_141213_792
Vakuuttavasti kovikset
_20180215_142601
Kuva minkä valmentajani lähetti kun aloitin taas treenaamaan. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Belgian kisaraporttia

Hej på dig vaan täältä Herstalista Belgian maalta.  Kuten aiemmin mainitsin lauantaina olin ensimmäistä kertaa vuoteen kisatatamille.

Debytoin myös samalla kansainvälisen tason kilpailussa normaalia painoluokkaa ylempänä – 57kg sarjassa. Sarjassa oli 47 kilpailijaa ja kisa käytiin belgialaiseen tyyliin, joka varmistaa jokaiselle vähintään kaksi ottelua.  Ensiksi ottelijat jaetaan pooleihin ja poolien kaksi parasta pääsevät jatkamaan kisaa varsinaiseen ottelukaavioon.

Ensimmäiseksi vastaani tuli viime vuoden Japanin alle 21-vuotiaiden mestari.  Heti alkuun tein virheen, kun lähdin ottelemaan pieniin painoluokkiin kuuluvalla nopealla ottelutemmolla. Japanilainen ei lähtenyt mukaan tähän vaan otteli itse aika rauhallisesti. Puolessa välissä tajusin että tulen väsyttämään itseni vain tällä menolla,  ja laskin omaakin tempoa  enemmän – 57kg sarjaan sopivammaksi.

Matsi eteni hyvin, kunnes kellon näyttäessä alle minuuttia japanilainen pääsi läväyttämään wazarin (7 pistettä) arvoisen uchimatan (eteenpäin suuntautuva jalkaheitto). Aika hyvin väistin tappijalkaisena ne 8 muuta aikaisemmin tullutta samankaltaista yritystä.  Tämän jälkeen en saanut enää ajettua pistejohtoa kiinni, ja matsi päättyi minun tappioon.

En jäänyt suremaan häviötä, vaan olin todella iloinen että olin kisaamassa. Matsista palatessa aloin jo keskittymään seuraavaan matsiin, joka ratkaisisi pääsyni kilpailukaavioon.

Seuraavaksi vastaani asettui ranskalainen. Ottelun alussa sain erittäin hyvän käsilukkopaikan, mutta vastustajan kumikäsi pysyi kasassa,  vaikka kuinka yritin runtata omaa painoani käsivarren päälle.  Naisten sarjoisssa tätä käy useasti, koska osalla kauniimman sukupuolen edustajilla on erittäin ylitaipuvat käsivarret.

Matsi ratkesi jälleen viimeisellä minuutilla, kun heitin vastustajan matalalla kiepillä ipponin (täydet matsin päättävät pisteet) arvoisesti. Olen viimeisen puolivuotta harjoitellut ja tuskastellut tuota heittoa tiettyyn tilanteeseen, ja nyt vihoviimein sain sen toimimaan juuri kyseiseen tilanteeseen! Tämä voitto takasi minulle pääsyn ottelukaavioon.

Kaaviossa minulle tuli vastaan hollantilainen, joka ei oikein pysynyt mukana minun tekemisissä. Sain ajettua hänelle kolme varoitusta passiivisuudesta, jonka vuoksi hänet diskattiin.

Toisessa kaavion matsissa minulle tuli vastaan sarjan toinen japanilainen, joka oli ollut myös finaalissa Japanin U-21 mestaruuskisoissa 2017 ja parin vuoden takainen maailmanmestari U-18 ikäluokassa.

Vastustajan tyyli oli erittäin tyypillinen japanilaiseksi.  Vastustaja painoi käteni alas ja samalla ronki etujalkaani, jolloin romahdin mattoon. En oikein keksinyt mitä edes pystyisin tehdä, kun vastustaja ehti napata oman vahvemman otteen. Myös uudet säännöt saivat minut epäröimään miten saan ottaa otteen. Japanilainen painoi kuitenki jatkuvasti menemään varoituksen arvoiseisella otteella, ja minä typerästi ilman otetta. Lopulta sain diskauksen kolmesta passiivisuusvaroituksesta.

Pääsin onneksi vielä yrittämään kaavion keräilyihin, jossa vastaani tuli taas hollantilainen. Matsi oli todella tasaväkinen, mutta edelliset neljä ottelua alla alkoivat jo verottaa vielä keskeneräistä matsikuntoani.  Jatkoajan alussa vastustani heitti minut pyllylleni, josta jatkoi vielä työntämällä minut selälleen.  Hyvä voitto hänelle, mutta matsaamisen makuun päästyäni olisin halunnut jatkaa vielä kisapäivää.

Tästä kisasta jäi todella hyvä fiilis, ja suosittelen näitä Keski-Euroopan massakisoja kaikille. On hyvä saada alkukauteen useampia matseja alle.

Seuraavaksi kisaan Varsovassa European Openissa (maailmancup)  tasan kuukauden päästä.  Silloin otteleen tutussa ja turvallisessa – 52kg sarjassa.

Adrenaliinihuumassa – KK

DSC_0077
Kauniit judojalat

IMG_20180203_193719_250