Japani 2017- Osa 1, Katsuura

Tuttuun tapaan olen tähän aikaan vuodesta Japanissa kuukauden treenijaksolla. Matka aloitettiin jälleen parin viikon treenijaksolla Katsuuran Budo Universityssä. Tällä kertaa mukana on hyvän kokoinen joukkue. Harmi vaan että tajusin olevani täällä Suomen joukkueesta toiseksi vanhin 24-vuotiaana. Surullista että turhan moni yksilöurheilija joutuu Suomessa lopettamaan ennen kuin ehtii edes mittaamaan sitä omaa parasta suorituskykyään. Täällä toistuu tutut rutiinit leirielämästä eli treeni, lepo, ravinto. Muuhun toimintaan ei hirveästi riitä aikaakaan. Se vähäinen muu menee kirjoittamalla kuulumisistaan läheisilleen ja Netflixistä sarjoja tuijotellen.

Aamupäivät kuluvat oheisharjoittelua tehden mm. kuntosalilla, juoksemalla. Sali on aika kaukana fitnessmeiningeistä ruosteisineen painoineen. Naamallani on melkein yhtä paljon ruostetta kuin hikeä treenin jälkeen. Se käy melkein aurinkopuuterista tähän kalpeaan naamaan.

Meno judoharjoituksissa on suunnilleen samanlaista, kuin viime vuonnakin. Pari kertaa ollaan osallistu poikien harjoituksiin, kun tytöt ovat olleet pois jostain syystä. Se on ollut epämukavaa, vaikka pojat ovat ottaneet meidän kanssa jopa nätimminkin kuin tytöt. Pojista välittyy tunne, että he oikein odottavat, että tämä outo tilanne loppuisi ja pääsisivät taas ottamaan randoria (sparria) toistensa kanssa.

Itselläni on täällä jännät paikat, koska tämä on ensimmäinen leiri sitten maaliskuun, ennen kuin piilouduin puoleksi vuodeksi sänkyyn tuijottelemaan kattoa. Tiedostan että oma judo ei ole vielä sillä tasolla mitä se oli esimerkiksi vuosi sitten. Olen jäljessä kaikessa voimassa, nopeudessa, kestävyydessä. Minun on myös vaikea arvioida, miten pystyn palautumaan täällä kunnolla treeneistä. Pahin pelkoni on että kroppa stoppaa kesken reissun. Katsuura ei onneksi ole liian kova tasoltaan, joten hyvänmielen heittosuorituksiakin olen saanut aikaan.

Parin viikon jälkeen siirrytään Tokioon vajaaksi kahdeksi viikoksi. Siellä voi harmittaa enemmän, koska näen tuttujen kilpasisarien menneen eteenpäin. Judossa on tällä tasolla se huono puoli, että ollessasi vastustajaasi huonommassa kunnossa se myös sattuu ihan fyysisestikin. Kansankielellä turpaan tulee. Joskus olen kateellinen lajille missä on helpommin seurata omaa kehitystään ajan, pituuden ynnä muun kautta. Judossa on vaan sinä ja vastustaja, joka pitää voittaa.

Tein tänne selviytymisstrategian psyykkisen valmentajani kanssa. Koen sen tärkeäksi täällä reissulla, johon voin nojata edeltä mainitsemieni asioiden suhteen. Oikein syljettävällä hetkellä voi onneksi todeta tämän olevan vain judoa.

 

 

IMG_20171121_211047_498
Ainoa annos jota olen ruokalassa syönyt.
IMG_20171130_195921_763
Reissun naistiimi. Näiden neitien vieressä tunnen itseni aika lyhyeksi.

 

Mainokset