Pariisin leiri

Terveiset täältä kulinaristien kaupungista Pariisista.  Osallistun Grand Slamin jälkeen järjestettävälle leirille, jossa populaa taas riittää. Ranskalaiset ovat täysin judohullua kansaa, ja he kahmivat monet mitalit viikonlopun kisasta. Viime vuonna pääsin ottelemaan ranskalaista vastaan, ja oli se kyllä kokemus marssia tatamille, kun palttiaralla 12 000 tuhatta ihmistä tuijottaa ottelua hallissa ja huutavat vastustajan nimeä. Toki yleisö kunnioittaa kaikkia kilpailijoita, mutta omien puolia pidetään aina. Kuinpa Suomessakin tajuttaisiin enemmän hyvän päälle ja judokulttuuri kasvaisi.

Tänä vuonna leiri oli kisapaikalla Bercyllä, kun Judoinstituutti on jälleen remontissa. Pariisia tuntemattomille Bercy on valtava, osin maanalle tehty areena, niin kuin Hartwall-areena, mutta isompi.  Suomalaista judokaa nauraa ja huvittaa ajatus, että meillä olisi kisa tai leiri Hartwallilla, ei tule tapahtumaan.

Pariisilaiset ottavat turvallisuuden vakavasti, jonka vuoksi meillä on lentokenttämäinen turvatarkastus leiripaikalle kömpiessämme. Meidän pitää kävellä samojen piippiporttien läpi kuin kentällä, näyttää leiripassi, sekä avata joka kerta laukkumme tarkistettavaksi.

Ensimmäinen päivä meni taas hieman kansainväliseen ottelutempoon mukautuessa. Lupasin itselleni jälleen olla Suomen treeneissä tylympi, kun useasti olen liian kiltti ja mukaudun heikomman/laiskemman tahtiin.  Muuten leiri meni nappiin ja sain tehtyä heittosuorituksia hyvistäkin kavereista.  Mukava huomata, että joka leiri mennään kohisten eteenpäin.  Uusi vammoja ei tullut, ja vanhoista vaivoista vihoitteli vain kramppaava niska. Se saa onneksi ensiapuna lämmittävää geeliä ja leirin päätyttyä hieronnan.

Viime vuonna Pariisin reissulla oli myös suurempi merkitys itselleni. Elämässäni oli tapahtunut paljon muutoksia, jota en ollut ehtinyt kunnolla käsitellä pääni sisällä. En vaan ehtinyt, koska judo ja treenaaminen meni kaiken edelle. Olin tottunut toki aina asettamaan urheilun edelle, mutta aikaisemmin minulla ei ollut niin paljon stressiä taloudesta, ihmissuhteista, paikkakunnanvaihdosta mitä minulla oli ollut kuluneena vuonna. Treenien ulkopuolisen ajan istuin yksin kotona murehtimassa tilannettani. Pariisissa tämä lopulta näkyi myös judossa.

En saanut mitään irti itsestäni kilpailuissa ja treenit menivät ihan päin prinkkalaa. En pytynyt tekemään heittosuorituksia vastustajista, jotka olin hoidellut menen tullen viheltäen kuukausi aikaisemmin Itävallan leirillä. Vaikka kuinka yritin keskittyä harjoituksissa, tunsin kesken randoreiden (sparrien), kuinka kroppani halusi mennä pitkäkseen tatamille ja nukahtaa ympärillä tapahtuvasta tohinasta välittämättä.

Kerran jopa riisuin takkini päältä ja marssin kesken harjoituksen katsomoon, koska jatkamalla olisin vain loukkaantunut, tai judoni olisi mennyt vaan syvemmälle suohon väkinäisellä tekemisellä.  En olisi ikinä uskonut tekeväni niin koska minä jos joku olin tunnollisen harjoittelemisen perikuva.

Pariisin reissun jälkeen pidin viikon tauon harjoittelusta, jotta saisin nollattua tilanteen ja jatkettua taas harjoittelua. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt uskaltaa pitää pidempi tauko ja järjestellä taustalla olevia asioita kaikessa rauhassa pidempään. En uskaltanut, ja sen seurauksena makasin kevään ja kesän raatona kotona.

Tätä kirjoittaessa itkin, koska olin niin kiitollinen saadessani taas olla täällä. Oli iso työ käydä asiat kauttaaltaan läpi ja parsia itseään kasaan. Itse arvostan tätä takaisin tulemista paljon ennemmän, kuin mitään kisasuoritustani aikaisemmin. Tämä kasvutarina vaati ja opetti niin paljon enemmän. Esteitä tuli tietenkin lisää onnettoman vuoteni takia. Olympiakomitea ei anna edelleenkään urheilijoiden sairastaa ja tiputti minut kaikilta viime vuoden tuilta ( yli 10 000 euron edestä.) Tuntuu epäreilulta, varsinkin säännöt eivät tunnu olevan kaikille samat.  Haluan kuitenkin kiittää tärkeitä tukijoukkojani ja yhteistyökumppaneitani, jotka uskovat edelleen minuun ja eivät hylkää heti huonon vuoden jälkeen. Minun tiimi on täyttä kultaa.

IMG_20180215_141213_792
Vakuuttavasti kovikset
_20180215_142601
Kuva minkä valmentajani lähetti kun aloitin taas treenaamaan. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Belgian kisaraporttia

Hej på dig vaan täältä Herstalista Belgian maalta.  Kuten aiemmin mainitsin lauantaina olin ensimmäistä kertaa vuoteen kisatatamille.

Debytoin myös samalla kansainvälisen tason kilpailussa normaalia painoluokkaa ylempänä – 57kg sarjassa. Sarjassa oli 47 kilpailijaa ja kisa käytiin belgialaiseen tyyliin, joka varmistaa jokaiselle vähintään kaksi ottelua.  Ensiksi ottelijat jaetaan pooleihin ja poolien kaksi parasta pääsevät jatkamaan kisaa varsinaiseen ottelukaavioon.

Ensimmäiseksi vastaani tuli viime vuoden Japanin alle 21-vuotiaiden mestari.  Heti alkuun tein virheen, kun lähdin ottelemaan pieniin painoluokkiin kuuluvalla nopealla ottelutemmolla. Japanilainen ei lähtenyt mukaan tähän vaan otteli itse aika rauhallisesti. Puolessa välissä tajusin että tulen väsyttämään itseni vain tällä menolla,  ja laskin omaakin tempoa  enemmän – 57kg sarjaan sopivammaksi.

Matsi eteni hyvin, kunnes kellon näyttäessä alle minuuttia japanilainen pääsi läväyttämään wazarin (7 pistettä) arvoisen uchimatan (eteenpäin suuntautuva jalkaheitto). Aika hyvin väistin tappijalkaisena ne 8 muuta aikaisemmin tullutta samankaltaista yritystä.  Tämän jälkeen en saanut enää ajettua pistejohtoa kiinni, ja matsi päättyi minun tappioon.

En jäänyt suremaan häviötä, vaan olin todella iloinen että olin kisaamassa. Matsista palatessa aloin jo keskittymään seuraavaan matsiin, joka ratkaisisi pääsyni kilpailukaavioon.

Seuraavaksi vastaani asettui ranskalainen. Ottelun alussa sain erittäin hyvän käsilukkopaikan, mutta vastustajan kumikäsi pysyi kasassa,  vaikka kuinka yritin runtata omaa painoani käsivarren päälle.  Naisten sarjoisssa tätä käy useasti, koska osalla kauniimman sukupuolen edustajilla on erittäin ylitaipuvat käsivarret.

Matsi ratkesi jälleen viimeisellä minuutilla, kun heitin vastustajan matalalla kiepillä ipponin (täydet matsin päättävät pisteet) arvoisesti. Olen viimeisen puolivuotta harjoitellut ja tuskastellut tuota heittoa tiettyyn tilanteeseen, ja nyt vihoviimein sain sen toimimaan juuri kyseiseen tilanteeseen! Tämä voitto takasi minulle pääsyn ottelukaavioon.

Kaaviossa minulle tuli vastaan hollantilainen, joka ei oikein pysynyt mukana minun tekemisissä. Sain ajettua hänelle kolme varoitusta passiivisuudesta, jonka vuoksi hänet diskattiin.

Toisessa kaavion matsissa minulle tuli vastaan sarjan toinen japanilainen, joka oli ollut myös finaalissa Japanin U-21 mestaruuskisoissa 2017 ja parin vuoden takainen maailmanmestari U-18 ikäluokassa.

Vastustajan tyyli oli erittäin tyypillinen japanilaiseksi.  Vastustaja painoi käteni alas ja samalla ronki etujalkaani, jolloin romahdin mattoon. En oikein keksinyt mitä edes pystyisin tehdä, kun vastustaja ehti napata oman vahvemman otteen. Myös uudet säännöt saivat minut epäröimään miten saan ottaa otteen. Japanilainen painoi kuitenki jatkuvasti menemään varoituksen arvoiseisella otteella, ja minä typerästi ilman otetta. Lopulta sain diskauksen kolmesta passiivisuusvaroituksesta.

Pääsin onneksi vielä yrittämään kaavion keräilyihin, jossa vastaani tuli taas hollantilainen. Matsi oli todella tasaväkinen, mutta edelliset neljä ottelua alla alkoivat jo verottaa vielä keskeneräistä matsikuntoani.  Jatkoajan alussa vastustani heitti minut pyllylleni, josta jatkoi vielä työntämällä minut selälleen.  Hyvä voitto hänelle, mutta matsaamisen makuun päästyäni olisin halunnut jatkaa vielä kisapäivää.

Tästä kisasta jäi todella hyvä fiilis, ja suosittelen näitä Keski-Euroopan massakisoja kaikille. On hyvä saada alkukauteen useampia matseja alle.

Seuraavaksi kisaan Varsovassa European Openissa (maailmancup)  tasan kuukauden päästä.  Silloin otteleen tutussa ja turvallisessa – 52kg sarjassa.

Adrenaliinihuumassa – KK

DSC_0077
Kauniit judojalat

IMG_20180203_193719_250

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tammikuun kuulumisia

Vuoden alku on pitänyt itseni kiireisenä. Arki ja viikot ovat rullanneet nopeasti treeneissä ja töissä. Harjoittelua on hieman häirinnyt alati päällä oleva pieni flunssa. Veikkaan, että osasyy tähän on kouluympäristö missä työskentelen. Paljon harjoitellessa vastuskykyni on alhainen ja ala-aste on oivallinen paikka kerätä kaikki pöpöt itselleen.

Vuoden toisella viikolla suuntasin Itävallan Mittersilliin , jossa järjestettiin perinteinen olympic training camp. Leirille osallistui 1200 urheilijaa ja valmentajaa. Näillä leireillä huomaa kuinka kansainvälinen laji judo oikein onkaan. Aika hankala nimetä näin suorilta maata missä judoa ei harrastettaisi. Tälläkin kertaa kaukaisimmat urheilijat tulivat USAsta, Brasiliasta ja Japanista asti

Leiri meni minulla vielä peruskuntoharjoittelun piikkiin. Kestävyydessäni on vielä tekemistä ja sen erityisesti huomasi leirin loppupuolella, kun leiri tuntui tavallista raskaammalta. Olen kuitenkin ylpeä, että pystyin ottamaan määrää, enkä joutunut kovin montaa randoria (sparria) huilimaan, vaikka pahaahan se välillä tekikin

Edistystä pystyy huomaamaan jo puhtaista luvuista. Aloitin voimaharjoittelun viime elokuussa noin puolen vuoden tauon jälkeen. Ei ollut puhettakaan, että olisin ollut silloin edes lähelläkään vanhoja tuloksiani. Nyt voin todeta, että pikkuhiljaa niitä aletaan kolkutella. Vertausta on toki hieman vaikea tehdä johtuen erin tyylisistä ohjelmista ja niiden painotuksista.

Kävin myös katsomassa kehonkoostumukseni Inbodyssa. Rasvaprosenttini on laskenut syyskuun mittauksesta 2% prosenttia ja lihasmassaa on puolestaan tullut 900g. Alkaa keho muokkaantua taas enemmän urheilijan kropan näköiseksi.

Ensiviikolla on luvassa jännät paikat, koska menen ja pääsen vihdoin kisaamaan vuoden jälkeen.  Ja se jos jokin on ÄLYTTÖMÄN SIISTIÄ!  Kisat järjestetään Belgiassa ja kuten viime postauksessani kerroin menen sinne vielä normaalia painoluokkaani ylemmäs -57kg sarjaan.  Mitään isompaa tulostavoitetta en ole ajatellut asettaa.  Olen niin iloinen päästessäni matsaamaan, että pelkästään kisatatamille astuminenkin tuntuu jo voitolta. Siitä eteenpäin yritetään voittaa joka aloitus itselleen. Jos voittoja tulee se tuntuu tietysti makealta, mutta en todellakaan meinaa surra jos seinä tulee jo ensimmäisessä ottelussa vastaan.

Varmasti tulevalla kisaviikolla minulla nousee pintaan vielä monenlaisia tunteita asiaan liittyen, mutta eniten odotan sitä kipristelyä vatsan pohjassa joka on ennen omaa ottelua. Se on hieman epämiellyttävää, mutta sen saattelemana on parasta lähteä matsaamaan.

– KK

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Nummelan treenipäivässä viime sunnuntaina oli hyvä pöhinä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

 

Uusi vuosi ja vanhat kujeet

Alkuun toivotan parempaa vuotta kaikille ja toivon sitä tietysti itsellenikin. Viime vuosi ei urheilullisesti ollut itselleni mikään jymypommi, mutta se selätettiin. Tänä vuonna toivon selättäväni enemmän judossa vastustajia kuin kuluneena vuonna pahoja päiviä.

Japanin reissun jälkeen olin viikon vielä Helsingissä, mutta saavuin onneksi kotiin pohjoiseen päivää ennen jouluaattoa. Tänä vuonna joulua vietettiin meidän perheessä kolmestaan vanhempieni kanssa, kun sisarusteni sijainnit olivat Thaimaa ja Pohjanmaa.  Minulla oli aikomus vetää hyvä viikko peruskuntotreeniä, mutta sain jykevän flunssan ja viikon kotiloma meni sitten enemmän kotona maaten.

Nyt ajatukseni on suunnattu jo tulevaan vuoteen ja meikäläistä jo polttelee päästä kilpatatameille. Helmikuussa tulee vuosi täyteen edellisestä kilpailusta, mutta onneksi se jää vain vuodeksi.  Aloitan maltillisesti kisakauden Belgian kisalla, jossa ottelen normaalia sarjaani ylempänä -57kg. Minulla on vielä jäljellä tältä tauolta tulleita kiloja, enkä halua vetää itseäni heti tiukalle dieetille.

Belgian kisan tarkoituksena on saada tuntumaa taas matsaamiseen. Vähän jännittää onko ottelemiseni ihan ruosteista. Pitää vain varautua siihen ja edelleen hyväksyä se ettei se voi olla vielä sitä mitä aikaisemmin. Hyvänä päivänä se voikin olla rentoa, koska minun ei todellakaan tarvitse ottaa siitä mitään menestymisen paineita. Tarkoitus on löytää se kisapäivän mahtava kipristelevä tunne.

Belgian kisan jälkeen alan pudottamaan painoa kohti omaa painoluokkaa ja kuukauden päästä matsataanki Puolan European Openissa omassa -52kg painoluokassa. Muita kisoja ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta kevään tavoitteeni on lunastaa itselleni paikat arvokisoihin.

Minulla on myös toinen tavoite, mikä hymyilyttää minua, nimittäin aikuisten SM- kisat käydään tänä vuonna Helsingin kisahallissa. Voitin ensimmäisen nuorten Suomen mestaruuteni siellä sekä ensimmäisen aikuisten mestaruuden. Nyt olisi tavoite että Katri 2.0 seisoo ykköspallilla kultamitali kaulassa jälleen samaisessa hallissa.

-KK

posekuvat

Japani 2017 Osa 2 TOKIO

IJapanin reissu 2017 alkaa tulla päätökseen. Lentomme kotiin lähtee torstaina 14.12. Päiviä tällä kertaa kertyi 25. Katsuuran treenipätkän jälkeen tulimme Tokioon Grand Slamin jälkeiselle leirille. Leirin taso ei tällä kertaa ollut niin korkea kuin edellisinä vuosina, johtuen varmaankin ensi viikonloppuna järjestettävään Masters-turnaukseen Pietarissa, jossa ottelee jokaisen painoluokan maailmanlistan 16 parasta judokaa. Osa näistä huippunimistä olivat kuitenkin paikalla ja vastus oli minulle ihan sopivan kovaa.

Itseäni auttoi kovasti Jaana Jokisen paikalle tulo ja sainkin hänen koutsaamistaan treeneistä paljon irti. Lahdessa asuessa harjoittelin paljon Jaanan kanssa ja hän tuntee minut. Sain tältä leiriltä iloisia yllätyksiä, onnistuessani heittämään esimerkiksi oman sarjani EM 3:n tältä vuodelta. Randoreiden (sparrien) pari ensimmäistä minuuttia jaksoin liikkua ja olla omaan tyylin aktiivinen mutta ajan kuluessa huomasin hyytyväni. Toinen huomioimani asia oli, että en palautunut niin hyvin kovien päivien välissä, johtuen vielä hieman ruosteisesta pohjakunnostani. Lenkkikengille tulee käyttöä, kunhan saavun Suomeen ;).

Slamin leirin jälkeen osallistuimme judon pääkallopaikassa Kodokanisssa järjestettävään Tokyo Campille. Kodokan on iso rakennus täynnä erikokoisia judosaleja. Itse nautin enemmän harjoitella Slamin leirin Olympic training centerissä Ajinomotossa, jossa treenietiketti oli rennompaa eikä niin pikkutarkkaa kuin Kodokanissa. Tämän leirin tsemppasin miettimällä, että jokainen treeniminuutti parantaa omaa lajikuntoani. Eihän se millään muulla kuin randorilla kehity.

Vielä ennen viimeistä harjoitusta olen pysynyt kohtuullisen ehjänä. Rikkinäisiä, teipattavia niveliä on alkanut tulla sormiin enemmän, mutta se on judokoilla yleinen vaiva. Otin tiistaina randoria erään japanilaisen kanssa, joka päätti ottaa rumasti ja heittää minut tatamin ulkopuolelle parketille. Tämän seurauksena sain puupakaran. Tämä tapa on suorastaan raivoistuttava ja olen aivan hiilenä, kun joku yrittää näin tehdä.

Ainoa asia joka hieman rasitti mieltäni oli olympiakomitean päätös judoon kohdistetuista tuista. Minä jäin tuen ulkopuolelle. Toki ymmärrän, että minulla ei ole näyttöjä tältä vuodelta, mutta aika karultahan se kuulostaa, että urheilija ei saa sairastaa. Tulosta on tultava olipa tilanne mikä hyvänsä. Rehellisesti tuntui siltä, että olenko minä jo heidän mielestään menetettyä roskiskamaa. En olisi ainakaan täällä reissulla, jos en olisi viheltänyt peliä poikki keväällä. Toivon, että alkuvuodesta jaettavista ministeriön apurahoista olisi päättäjillä hieman enemmän pelisilmää Nämä ylimääräiset mutkat toki hidastavat minua hieman, mutta voin sanoa, että muutaman viikon mietittyä olen sisuuntunut entistä enemmän. Uskotte tai ette, kyllä tulen täältä! Teen vain pohjatyön kunnolla, enkä turhia hätäile.

Leirin jälkeen minulla on vielä viikko töitä Helsingissä, jonka jälkeen lähden oikeaan kotiin Sodankylään viettämään joulua vanhempieni kanssa. Varatkaahan äiti ja isä minulle mätiä ja suolakallaa joulupöytään!

 

IMG-20171208-WA0007
Oli hienoa osallistua Suomen suurlähetystön järjestemään itenäisyyttä juhlistavaan tapahtumaan ja tavata suurlähettiläs Jukka Siukosaari
IMG-20171207-WA0021
Shintolaisessa temppalissä
IMG-20171206-WA0003
Ajinomotossa Jessika Hellgrenin kanssa-
IMG-20171213-WA0018
GRL PWR

Japani 2017- Osa 1, Katsuura

Tuttuun tapaan olen tähän aikaan vuodesta Japanissa kuukauden treenijaksolla. Matka aloitettiin jälleen parin viikon treenijaksolla Katsuuran Budo Universityssä. Tällä kertaa mukana on hyvän kokoinen joukkue. Harmi vaan että tajusin olevani täällä Suomen joukkueesta toiseksi vanhin 24-vuotiaana. Surullista että turhan moni yksilöurheilija joutuu Suomessa lopettamaan ennen kuin ehtii edes mittaamaan sitä omaa parasta suorituskykyään. Täällä toistuu tutut rutiinit leirielämästä eli treeni, lepo, ravinto. Muuhun toimintaan ei hirveästi riitä aikaakaan. Se vähäinen muu menee kirjoittamalla kuulumisistaan läheisilleen ja Netflixistä sarjoja tuijotellen.

Aamupäivät kuluvat oheisharjoittelua tehden mm. kuntosalilla, juoksemalla. Sali on aika kaukana fitnessmeiningeistä ruosteisineen painoineen. Naamallani on melkein yhtä paljon ruostetta kuin hikeä treenin jälkeen. Se käy melkein aurinkopuuterista tähän kalpeaan naamaan.

Meno judoharjoituksissa on suunnilleen samanlaista, kuin viime vuonnakin. Pari kertaa ollaan osallistu poikien harjoituksiin, kun tytöt ovat olleet pois jostain syystä. Se on ollut epämukavaa, vaikka pojat ovat ottaneet meidän kanssa jopa nätimminkin kuin tytöt. Pojista välittyy tunne, että he oikein odottavat, että tämä outo tilanne loppuisi ja pääsisivät taas ottamaan randoria (sparria) toistensa kanssa.

Itselläni on täällä jännät paikat, koska tämä on ensimmäinen leiri sitten maaliskuun, ennen kuin piilouduin puoleksi vuodeksi sänkyyn tuijottelemaan kattoa. Tiedostan että oma judo ei ole vielä sillä tasolla mitä se oli esimerkiksi vuosi sitten. Olen jäljessä kaikessa voimassa, nopeudessa, kestävyydessä. Minun on myös vaikea arvioida, miten pystyn palautumaan täällä kunnolla treeneistä. Pahin pelkoni on että kroppa stoppaa kesken reissun. Katsuura ei onneksi ole liian kova tasoltaan, joten hyvänmielen heittosuorituksiakin olen saanut aikaan.

Parin viikon jälkeen siirrytään Tokioon vajaaksi kahdeksi viikoksi. Siellä voi harmittaa enemmän, koska näen tuttujen kilpasisarien menneen eteenpäin. Judossa on tällä tasolla se huono puoli, että ollessasi vastustajaasi huonommassa kunnossa se myös sattuu ihan fyysisestikin. Kansankielellä turpaan tulee. Joskus olen kateellinen lajille missä on helpommin seurata omaa kehitystään ajan, pituuden ynnä muun kautta. Judossa on vaan sinä ja vastustaja, joka pitää voittaa.

Tein tänne selviytymisstrategian psyykkisen valmentajani kanssa. Koen sen tärkeäksi täällä reissulla, johon voin nojata edeltä mainitsemieni asioiden suhteen. Oikein syljettävällä hetkellä voi onneksi todeta tämän olevan vain judoa.

 

 

IMG_20171121_211047_498
Ainoa annos jota olen ruokalassa syönyt.
IMG_20171130_195921_763
Reissun naistiimi. Näiden neitien vieressä tunnen itseni aika lyhyeksi.

 

Mä tuun takas

Tänään on MM-kisoissa sarjani -52kg ottelupäivä. Kuten arvata saattaa, minulla harmittaa etten tällä kertaa pystynyt osallistumaan kilpailuun. Olen kuitenki edelleen varma että kotiin jääminen oli oikea ratkaisu. Kisassa pitää olla fyysisesti että psyykkisesti kunnossa, koska se tuo ainakin itselleni itsevarmuutta.

Kesäni meni rauhoittaen kehoa ja mieltä. Olin Judoliitossa kesätöissä. Homma ei ollut kahvikeittäjänrooli, vaan hommia kyllä riitti monipuolisesti. Harjoitteluni oli vähäistä, en pakottanut itseäni väkisin harjoittelemaan, vaan ainoastaan kun mieleni sitä oikeasti teki. En esimerkiksi käynyt yhtään kesäleiriä, vaikka kesäisin olen yleensä jatkuvasti reissun päällä.

Nyt syksyn tullen olen aloittanut uuden työn iltapäiväkerhossa, ehdin hyvin aamu-ja iltaharjoituksiin. Poissaolotkaan ei ollut suuri ongelma, kunhan ilmoitan tulevista leiri ja kisareissuista aikaisin. Sitä paitsi lapset ovat mahtavia!

Harjoittelu on alkanut taas maistua ja muutoksia vanhaan tehtiin paljon. Ennen harjoittelin paljon yksin, nyt melkein jokaisessa harjoituksessa minulla on valmentaja tai muuta seuraa tsemppaamassa. Valmennuksestani vastaavat Tea ja Tero Laakkonen. He todella ovat läsnä, mitä arvostan valmennuksessa ja saivat minut alunperin takaisin treeneihin. Seppo Aaltonen on yhä mukana taustalla. Seppohan se minusta oikean urheilijan teki. Voimapuolesta vastaa Speedsters.

En tietäänkä pystynyt aloittaamaan siitä kunnossa missä olin talvella, vaan kone kyllä lähti aika yskällehden liikkeelle. Harjoituksia oli alkuun aika vähän ja niiden määrää ollaan pikkuhiljaa nostettu.  Kuntoni on jo vähän noussut, mutta töitä on vielä tehtävä ennen kuin pääsen edes entiseen kuntooni. Minun oltava tarkka, etten ole alussa liian vaativat itselleni. Rauhassa hyvä tulee.

Tiedän että hommia on tehtävä ja välillä saatan jopa ottaa jopa takapakkia. Ne on vaan tiedostettava, vaikka kärsivällisyys ei ole vahvinta minussa. Jäljellä on kuitenkin sama potenttiaali kuin aikaisemmin. Ensi keväällä minut nähdään taas hyvässä kunnossa kilpatatameilla ja pyrin tuomaan myös jotain uutakin omaan tekemiseeni.

-KK

katri_kakko_tomari.513x288
Kuva  Eju/Martin Kraus