Japani 2017 Osa 2 TOKIO

IJapanin reissu 2017 alkaa tulla päätökseen. Lentomme kotiin lähtee torstaina 14.12. Päiviä tällä kertaa kertyi 25. Katsuuran treenipätkän jälkeen tulimme Tokioon Grand Slamin jälkeiselle leirille. Leirin taso ei tällä kertaa ollut niin korkea kuin edellisinä vuosina, johtuen varmaankin ensi viikonloppuna järjestettävään Masters-turnaukseen Pietarissa, jossa ottelee jokaisen painoluokan maailmanlistan 16 parasta judokaa. Osa näistä huippunimistä olivat kuitenkin paikalla ja vastus oli minulle ihan sopivan kovaa.

Itseäni auttoi kovasti Jaana Jokisen paikalle tulo ja sainkin hänen koutsaamistaan treeneistä paljon irti. Lahdessa asuessa harjoittelin paljon Jaanan kanssa ja hän tuntee minut. Sain tältä leiriltä iloisia yllätyksiä, onnistuessani heittämään esimerkiksi oman sarjani EM 3:n tältä vuodelta. Randoreiden (sparrien) pari ensimmäistä minuuttia jaksoin liikkua ja olla omaan tyylin aktiivinen mutta ajan kuluessa huomasin hyytyväni. Toinen huomioimani asia oli, että en palautunut niin hyvin kovien päivien välissä, johtuen vielä hieman ruosteisesta pohjakunnostani. Lenkkikengille tulee käyttöä, kunhan saavun Suomeen ;).

Slamin leirin jälkeen osallistuimme judon pääkallopaikassa Kodokanisssa järjestettävään Tokyo Campille. Kodokan on iso rakennus täynnä erikokoisia judosaleja. Itse nautin enemmän harjoitella Slamin leirin Olympic training centerissä Ajinomotossa, jossa treenietiketti oli rennompaa eikä niin pikkutarkkaa kuin Kodokanissa. Tämän leirin tsemppasin miettimällä, että jokainen treeniminuutti parantaa omaa lajikuntoani. Eihän se millään muulla kuin randorilla kehity.

Vielä ennen viimeistä harjoitusta olen pysynyt kohtuullisen ehjänä. Rikkinäisiä, teipattavia niveliä on alkanut tulla sormiin enemmän, mutta se on judokoilla yleinen vaiva. Otin tiistaina randoria erään japanilaisen kanssa, joka päätti ottaa rumasti ja heittää minut tatamin ulkopuolelle parketille. Tämän seurauksena sain puupakaran. Tämä tapa on suorastaan raivoistuttava ja olen aivan hiilenä, kun joku yrittää näin tehdä.

Ainoa asia joka hieman rasitti mieltäni oli olympiakomitean päätös judoon kohdistetuista tuista. Minä jäin tuen ulkopuolelle. Toki ymmärrän, että minulla ei ole näyttöjä tältä vuodelta, mutta aika karultahan se kuulostaa, että urheilija ei saa sairastaa. Tulosta on tultava olipa tilanne mikä hyvänsä. Rehellisesti tuntui siltä, että olenko minä jo heidän mielestään menetettyä roskiskamaa. En olisi ainakaan täällä reissulla, jos en olisi viheltänyt peliä poikki keväällä. Toivon, että alkuvuodesta jaettavista ministeriön apurahoista olisi päättäjillä hieman enemmän pelisilmää Nämä ylimääräiset mutkat toki hidastavat minua hieman, mutta voin sanoa, että muutaman viikon mietittyä olen sisuuntunut entistä enemmän. Uskotte tai ette, kyllä tulen täältä! Teen vain pohjatyön kunnolla, enkä turhia hätäile.

Leirin jälkeen minulla on vielä viikko töitä Helsingissä, jonka jälkeen lähden oikeaan kotiin Sodankylään viettämään joulua vanhempieni kanssa. Varatkaahan äiti ja isä minulle mätiä ja suolakallaa joulupöytään!

 

IMG-20171208-WA0007
Oli hienoa osallistua Suomen suurlähetystön järjestemään itenäisyyttä juhlistavaan tapahtumaan ja tavata suurlähettiläs Jukka Siukosaari
IMG-20171207-WA0021
Shintolaisessa temppalissä
IMG-20171206-WA0003
Ajinomotossa Jessika Hellgrenin kanssa-
IMG-20171213-WA0018
GRL PWR
Mainokset

Japani 2017- Osa 1, Katsuura

Tuttuun tapaan olen tähän aikaan vuodesta Japanissa kuukauden treenijaksolla. Matka aloitettiin jälleen parin viikon treenijaksolla Katsuuran Budo Universityssä. Tällä kertaa mukana on hyvän kokoinen joukkue. Harmi vaan että tajusin olevani täällä Suomen joukkueesta toiseksi vanhin 24-vuotiaana. Surullista että turhan moni yksilöurheilija joutuu Suomessa lopettamaan ennen kuin ehtii edes mittaamaan sitä omaa parasta suorituskykyään. Täällä toistuu tutut rutiinit leirielämästä eli treeni, lepo, ravinto. Muuhun toimintaan ei hirveästi riitä aikaakaan. Se vähäinen muu menee kirjoittamalla kuulumisistaan läheisilleen ja Netflixistä sarjoja tuijotellen.

Aamupäivät kuluvat oheisharjoittelua tehden mm. kuntosalilla, juoksemalla. Sali on aika kaukana fitnessmeiningeistä ruosteisineen painoineen. Naamallani on melkein yhtä paljon ruostetta kuin hikeä treenin jälkeen. Se käy melkein aurinkopuuterista tähän kalpeaan naamaan.

Meno judoharjoituksissa on suunnilleen samanlaista, kuin viime vuonnakin. Pari kertaa ollaan osallistu poikien harjoituksiin, kun tytöt ovat olleet pois jostain syystä. Se on ollut epämukavaa, vaikka pojat ovat ottaneet meidän kanssa jopa nätimminkin kuin tytöt. Pojista välittyy tunne, että he oikein odottavat, että tämä outo tilanne loppuisi ja pääsisivät taas ottamaan randoria (sparria) toistensa kanssa.

Itselläni on täällä jännät paikat, koska tämä on ensimmäinen leiri sitten maaliskuun, ennen kuin piilouduin puoleksi vuodeksi sänkyyn tuijottelemaan kattoa. Tiedostan että oma judo ei ole vielä sillä tasolla mitä se oli esimerkiksi vuosi sitten. Olen jäljessä kaikessa voimassa, nopeudessa, kestävyydessä. Minun on myös vaikea arvioida, miten pystyn palautumaan täällä kunnolla treeneistä. Pahin pelkoni on että kroppa stoppaa kesken reissun. Katsuura ei onneksi ole liian kova tasoltaan, joten hyvänmielen heittosuorituksiakin olen saanut aikaan.

Parin viikon jälkeen siirrytään Tokioon vajaaksi kahdeksi viikoksi. Siellä voi harmittaa enemmän, koska näen tuttujen kilpasisarien menneen eteenpäin. Judossa on tällä tasolla se huono puoli, että ollessasi vastustajaasi huonommassa kunnossa se myös sattuu ihan fyysisestikin. Kansankielellä turpaan tulee. Joskus olen kateellinen lajille missä on helpommin seurata omaa kehitystään ajan, pituuden ynnä muun kautta. Judossa on vaan sinä ja vastustaja, joka pitää voittaa.

Tein tänne selviytymisstrategian psyykkisen valmentajani kanssa. Koen sen tärkeäksi täällä reissulla, johon voin nojata edeltä mainitsemieni asioiden suhteen. Oikein syljettävällä hetkellä voi onneksi todeta tämän olevan vain judoa.

 

 

IMG_20171121_211047_498
Ainoa annos jota olen ruokalassa syönyt.
IMG_20171130_195921_763
Reissun naistiimi. Näiden neitien vieressä tunnen itseni aika lyhyeksi.

 

Mä tuun takas

Tänään on MM-kisoissa sarjani -52kg ottelupäivä. Kuten arvata saattaa, minulla harmittaa etten tällä kertaa pystynyt osallistumaan kilpailuun. Olen kuitenki edelleen varma että kotiin jääminen oli oikea ratkaisu. Kisassa pitää olla fyysisesti että psyykkisesti kunnossa, koska se tuo ainakin itselleni itsevarmuutta.

Kesäni meni rauhoittaen kehoa ja mieltä. Olin Judoliitossa kesätöissä. Homma ei ollut kahvikeittäjänrooli, vaan hommia kyllä riitti monipuolisesti. Harjoitteluni oli vähäistä, en pakottanut itseäni väkisin harjoittelemaan, vaan ainoastaan kun mieleni sitä oikeasti teki. En esimerkiksi käynyt yhtään kesäleiriä, vaikka kesäisin olen yleensä jatkuvasti reissun päällä.

Nyt syksyn tullen olen aloittanut uuden työn iltapäiväkerhossa, ehdin hyvin aamu-ja iltaharjoituksiin. Poissaolotkaan ei ollut suuri ongelma, kunhan ilmoitan tulevista leiri ja kisareissuista aikaisin. Sitä paitsi lapset ovat mahtavia!

Harjoittelu on alkanut taas maistua ja muutoksia vanhaan tehtiin paljon. Ennen harjoittelin paljon yksin, nyt melkein jokaisessa harjoituksessa minulla on valmentaja tai muuta seuraa tsemppaamassa. Valmennuksestani vastaavat Tea ja Tero Laakkonen. He todella ovat läsnä, mitä arvostan valmennuksessa ja saivat minut alunperin takaisin treeneihin. Seppo Aaltonen on yhä mukana taustalla. Seppohan se minusta oikean urheilijan teki. Voimapuolesta vastaa Speedsters.

En tietäänkä pystynyt aloittaamaan siitä kunnossa missä olin talvella, vaan kone kyllä lähti aika yskällehden liikkeelle. Harjoituksia oli alkuun aika vähän ja niiden määrää ollaan pikkuhiljaa nostettu.  Kuntoni on jo vähän noussut, mutta töitä on vielä tehtävä ennen kuin pääsen edes entiseen kuntooni. Minun oltava tarkka, etten ole alussa liian vaativat itselleni. Rauhassa hyvä tulee.

Tiedän että hommia on tehtävä ja välillä saatan jopa ottaa jopa takapakkia. Ne on vaan tiedostettava, vaikka kärsivällisyys ei ole vahvinta minussa. Jäljellä on kuitenkin sama potenttiaali kuin aikaisemmin. Ensi keväällä minut nähdään taas hyvässä kunnossa kilpatatameilla ja pyrin tuomaan myös jotain uutakin omaan tekemiseeni.

-KK

katri_kakko_tomari.513x288
Kuva  Eju/Martin Kraus

Matala kevät

Hei, siitä on pitkä aika kun olen viimeksi kirjoittanut. Syynä on yksinkertaisesti että en ole vain jaksanut. Mutta mitä enemmän tätä lykkään, sitä enemmän kynnys kasvaa kirjoittaa tästä sekalaisesta ajasta.

Hommahan lähtee siitä että olen käynyt tänä vuonna vain yksissä kilpailuissa, jossa ottelin vain yhden ottelun. Kyllä, vain yhden kilpailun, vaikka kalenterissa oli ajateltu jopa 7 kilpailua puoleen vuoteen. Tietynlainen väsymys alkoi painaa jo helmi-maaliskuussa ja tein päätöksen jättää Prahan European Openin välistä. Osallistuin kuitenkin Nymburkin kansaväliselle leirille, josta nappasin mukaani  kuukauden kestävään influenssan ja minulta jäi taas välistä yksibGran Prix ja EM-kilpailut.

Aloitettua taas harjoittelemaan vasen polveni alkoi kipuilemaan ja lopulta löysin itseni leikkauspöydältä. Leikkauksen jälkeen ortopedi kertoi etteivät löytäneet magneettikuvien perusteella etsimäänsä kierukan repeämää. Lisäksi elämässäni on ollut muutakin kuormaa, mutta en ala niitä tähän avata.

Joka tapauksessa olen ollut todella allapäin. Arjen pikkutoimet tuntuivat liian raskailta tehdä ja olin jatkuvasti ärtynyt ja itkuinen. Harjoituksissa en enää nauttinut vaan yleensä sielläkin jollain tavalla paha olla. Minulta tutkittiin kilpirauhasarvot ja verenkuva, raudan puute oli ainoa asia joka testien tuloksissa näkyi, mutta se ei yksinään selitänyt pahaa oloani. Asiat kuitenkin selittyivät masennuksella. Tällä hetkellä minua auttavat ammattilaiset asiassa eteenpäin.

Tästä johtuen kesä on rauhoitettu. Jätin isoimmat kisat ja leirit kesältä välistä. Eniten kanttia  jättää MM-kisat välistä. Ne olisivat todella tärkeä kisa, joista pelkästään otteluvoitoista saa kosolti pisteitä ranking-listalle. Olen kuitenkin hieman ylpeä tästä päätöksestä, sillä tällä hetkellä minun täytyy kunnioittaa omaa terveyttäni. Näillä näkymin kisaan ensivuoden puolella. Nyt keskityn oman psyykkeen ja fyysisen kunnon rakentamiseen.

Mietin pitkään kannattaako tätä kertoa blogissani, koska edelleen masennuksen yllä on jonkinlainen leima. No piristy ja tsemppaa vähän niin kyllä se siitä- lauseen sanojat saavat minulta tällä hetkellä kyllästyneen mulkaisun. Ei täältä kuopasta vaan hypätä kirmaamaan ja nauttimaan elämän iloista, kun välillä ulko-ovesta ulos astuminen on ollut suurin päivittäinen onnistuminen. Onneksi läheiset ovat auttaneet tässä rimpuilussa ja jaksaneet kuunnella minua.❤ 

Moni suomalainen sairastuu masennukseen vuosittain, ja varmasti joukossa on urheilijoitakin. Masennus on sairaus muiden joukossa, ei mikään hetkittäinen pahanmielen olotila. Kyllä minä kertoisin muustakin sairaudesta blogissani, jos se vaikuttaisi harjoitteluuni. Minulle tulee urheilun ja normielämän yhdistämisestä paineita, pitäisi harjoitella optimaalisesti, opiskella, käydä töissä jne.. Toisaalta rakastan harjoitella judoa ja kilpailla, mutta minä en vain pysty olemana se täydellinen kiiltokuvamainen urheilija mihin ollaan totuttu. Mä oon Katri.

Hyvää kesää- KK

Japanin leiritys 28.11.-16.12

Instagram- ja Snapchattilejäni seuraavat ovat ehkä huomanneet sijantini olleen kohta jo pari viikkoa  Japani. Minun lisäksi reissussa on Alexandra Barton sekä naisten maajoukkuevalmentaja Markus Pekkola. Huiman iso joukkue siis!

Innoissaan lentokentällä

Ensimmäinen viikko harjoiteltiin suomalaisille tutussa Katsuran yliopistossa. Yliopisto oli täynnä muitakin vieraita, joten meidän sakki joutui majoittumaan kampuksen ulkopuolella olevassa hieman matalimmissa olosuhteissa. Harjoittelu ja ruokailut tapahtuivat 20 minuutin kävelymatkan päässä kampuksella ja huoneissamme oli yötä päivää lämpöasteita 13 celsiuksen verran. 

Ettei nyt ihan liian mukavaksi matka olisi käynyt, niin kaikilla meillä kolmesta on vielä mukana vääränlaiset/rikkinäiset adapterit.  Itse vielä nostin vaikeustasoa ja unohdin toisen judogin takin kotiin.. Onneksi sain ostettua uudet kisapuvut vapaapäivänä Tokiosta.

Katsuurassa harjoitukset kestävät sen 2,5h, tosin ensimmäinen 45min on melkolailla turhaa piipertämistä. Lämmittelyä, jossa ei edes tule kovin lämmin. Onneksi lämmittelyiden jälkeen päästään itse asiaan ja sparreja tulee pystyssä 12x5min ja matossa 5x4min. Edellisvuosista meininki on mennyt rennompaan suuntaan ja lämmitellyissä kaijuttimista raikuu söpö japanipop.

Mattorandorit ovat täällä hieman turhauttavia. Olen eurooppalaisella mittapuulla riittävän hyvä matossa, mutta täällä minun pitäisi olla pitkäjänteisempi. Yhdessä jalanirroitustilanteessa saattaa kulua koko 4 minuuttia. Japanilaiset voisivat vallata BJJ-kisat hieman sääntökirjaa lukemalla.

Katsuurassa naisten harjoituksissa

Katsuura jätettiin kuitenkin taakse ja reissun kaksi vikaa viikkoa kuluvat Tokiossa. Viikon alussa starttasi omasta mielestäni  yksi maailman kovatasoisimmista judoleireistä, Tokion Grand Slamin jälkeinen leiri. Kisaan osallistuneiden lisäksi leirille ovat tulleet myös useiden maiden kärki harjoittelemaan ennen kevään isompia koitoksia. 

Itsenäisyyspäivää juhlittiin pullalla muumikahvilassa.

Leiri järjestetään Japanin olympiakomitean Ajinomoto harjoituskeskuksessa, jossa on valehtelematta hienoin judosali missä olen käynyt. Kaikki on priimaa alkaen kuudesta ottelualueesta ja päättyen monesta erikulmasta kuvaaviin kameroihin, joilla voi tarkastella heittojen tekniikkaa.

Allua ei selvästi naurattanut minun vitsit treenien jälkeen.

Harjoitusten lopuksi japanilaiset maailmanmestarit ja olympiavoittajat hakevat harjat kaapista, ja putsaavat yhtä nöyrästi tatamin kuin kuka tahansa muukin.  

Keskellä olympiavoittaja ja kaksinkertainen maailmanmestari Kaori Matsumoto

Slamin leirin jälkeen levähdimme päivän ja tällä hetkellä aherretaan Kodokanissa Tokyo Campilla. Jos aikaisemissa harjoituspaikoissa oltiin menty rennompaan suuntaan, niin täällä judon pyhäikössä pidetään perinteistä kiinni. Sinisellä judopuvulla ei ole mitään asiaa treeneihin ja kumarrukset tapahtuvat aina polviltaan. Leiriä ja hikipisaroiden vuodatusta jatkuu vielä keskiviikkoon asti, jonka jälkeen suunnataan takaisin Suomeen joulun viettoon.

-KK

Muutosta pukkaisi

 

Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin tämä syksy on ollut minulle erityisen haasteellinen. Harjoitusolosuhteiden mietintä ja oman muun elämän suunnan pohdinta ovat minut tasaisin ajoin ajaneet lähes hulluuden partaalle. Uupumus oli syksyllä jopa niin kova että mietimme valmentajan kanssa kisakauden jättämistä kokonaan väliin. Ihmisellä kun on vain yksi akku kaikkeen toimintaan, eikä jatkuvasti voi käydä ylikierroksilla.

Tässä tapauksessa kuitenkin oli onnellinen loppu ja syksyn kisoista kaulaan tarttui mitalisuora kulta,hopea ja pronssi. Minä herkkä ja tunteellinen tyttö pystyin painamaan kaikki tummat ajatukset pois mielestä kisojen ajaksi ja olemaan tatamilla jäänviileä ottelija.

Kilpailujen jälkeen tarvin paussin kaikesta ja suuntasinkin heti Belgradista saavuttua kohti kotiin pohjoiseen vanhempieni luokse. Olen perhekeskeinen ihminen ja rakkaimpieni luona todella rentoudun. Sillä reissulla treenailin omaksi ilokseni hieman, mutta päätarkoitus oli hengähdyspaussin ottaminen. Reissu kesti hieman alle pari viikkoa, kun vielä paluumatkalla pysähdyin Ouluun siskoni luokse.

katripilttiovaara
Pittiövaarassa. Kävelimme myös Pittiökurun ohitse, jolloin isäni tokaisi virne naamallaan ”Yhtä karu kun tyttö”. Thanks dad 😀

Lahteen saapuessani käynnistyi peruskuntokausi ja tarkoituksena olisi tehdä nyt voimaa näihin spagettikäsivarsiin. Käärin myös hihat myös muuallakin kuin pelkästään salin puolella. Irtisanoin Lahden asuntoni ja samalla aloin etsimään kämppää pääkaupunkiseudulta. Minulla tärppäsi jo ensimmäisessä asuntonäytössä, joten havumetsien tyttö muuttaa nyt marraskuussa Helsinkiin. Syyt muuttoon ovat itselleni sopivat harjoitusmahdollisuudet sekä opintotarjonnan monipuolisuus. Minulla oli kauhukuva että jään ilman kämppää ja joutuisin tunkemaan kamani jonkin sortin varastoon Japanin leirityksen ajaksi. Onneksi kuitenkin oli tuuria mukana  ja pienen yksiön avaimet pitäisi olla kädessäni 11.11 alkaen.

Hieman muutto kyllä mietityttää, kun Lahdessa minulla on ollut malliesimerkki toimivasta urheiljan tukiverkostosta. Kuusi vuotta olen Lahdessa asunut ja taustallani on ollut aina ihmisiä, jotka työntävät minua eteepäin ja nostavat ylöspäin kohti tavoitteitani. Sellaista on meno Lahes 😉

Summasummaarum elämäni on nyt vihdoin lähtenyt noin vuoden jumitustilanteesta liikkeelle ja lisää jännittäviä muutoksia on tulossa.  Toivottavasti päätöksilläni saan nostettuani judoni vielä uudelle tasolle, jotta unelmani lajin parissa toteutuvat. Kiitos kaikille ihmisille jotka ovat olleet apuna ja tukemassa minua nyt syksyllä. Yksin on mitään vaikea saavuttaa 🙂

Hyvillä fiiliksillä -KK

Tilannekatsaus sekä loppuvuoden suunnitelmia!

 

 

Kisakausi alkoi omalta kohdaltani hyvin Tallinnan kisan pronssilla. Mitali oli minulle ensimmäinen siltä tasolta, ja siihen vaadittiin kolme otteluvoittoa. Jäljellä on vielä kaksi kisaa: European Cup -tason kisat Tampereella ja Belgradissa. Tilanne on hieman nurinkurinen, koska minulle syksyn tärkein kisa Tallinna oli ja meni jo. Muut kisat ovat ohjelmassa siksi, ettei muutakaan oikein ole tarjolla. Haluan tietysti matsata ja voittaa molemmat jäljellä olevat kilpailut, mutta hieman tylsää koluta European cup -kisoja, kun haaveilin jo siirtymistä askelta seuraavalle tasolle kovempiin World Tourin kisoihin.

Esimerkiksi tänä viikonloppuna olisi ollut loistava Zagrebin Gran Prix, jossa olisin voinut olla hyvänä päivänä jopa mitaleilla. Liitto ei kuitenkaan lähettänyt valmentajaa sinne. On turhauttavaa, kun näen oman ikäluokkani kiertävän ja menestyvän, mutta meikäläinen polkee paikallaan saman tasoluokan kilpailuissa. Sovimme onneksi kuitenkin liiton valmentajien kanssa, että myös meikäläisen suunnitelmat otetaan huomioon kevään kilpailukalenterissa. 🙂

Katseeni ja mieleni ovat siirtyneet odottamaan syksyn muita asioita. Olen tosi innoissani loppuvuoden Japanin leirityksestä 28.11-16.12 . Leirielämä on paineetonta. Saa treenata, nukkua ja syödä ilman mitään suurempia murheita. Arkielämässäni joudun jatkuvasti miettimään, että millä salilla tai paikkakunnalla tänään treenaan ja onko siellä itselle sopivan kokoisia pareja. Ulkomaan leireillä tiedän, että sali on joka treeni täynnä haasteita ja kovia omankokoisia mimmejä. Kaiken lisäksi Tokio on mahtava kaupunki ja meikä rakastaa japanilaista ruokaa!

Toinen odotettava asia on tuleva muutos arkeeni, koska nykyiseen tilaani en ole tyytyväinen. Olen oireillut fyysisestikkin tämän vuoksi. En halua liikaa valittaa, koska en pidä siitä itsekkään, mutta pointti on, että Suomessa aidosti huipulle tähtäävän urheilijan elämistä ei ole tehty liian helpoksi.

nymburk
Miksi ei voisi vaan keskittyä puhtaasti urheiluun ilman muita vaikeuksia.

Olen miettinyt vaihtoehtoja helpottaa arkeani, mutta niitä ei oikeastaan ole kovinkaan paljoa ja ne ovat isoja muutoksia. Päätin kuitenkin ottaa rohkeasti riskin, vaikka mielessäni olevat suunnitelmat eivät todellakaan takaa mitään, tämän vuoksi en kerro niistä sen enempää vielä. Olen kuitenkin murheilujen jälkeen päässyt siihen tulokseen, että riski kannattaa onnistuessaan ja se vie urheilua sekä normielämäänikin parempaan suuntaa, toisin kuin nykyinen tilani, joka on yhtä välitilassa olemista.

Olemme taustajoukkojeni kanssa sopineet, että kisakauden päätyttyä hoidamme asiat kuntoon, joka ei kuitenkaan ehkä ollut niin hyvä ratkaisu, kun tuntuu, että sen vuoksi odotan vain rauhattomasti kisakauden päättymistä. Olen kuitenkin itse tehnyt vähän pohjatyötä ja oikeastaan asiat kaipaavat enää vain tuumasta toimeen tarttumista. Mutta joka tapauksessa murehtiminen alkaa onneksi vaihtua pikku hiljaa toivoon. Ihan kuin odottaisin joulua.

-KK